Skip to main content

Uutta perunaa nousee ennen juhannusta

Perunan istutusta seuraa multaus.  Olli ja Matti Kipinoinen toteavat, että perunalle paras kesä on ilmoiltaan lämmin, mutta säännöllisiä yösateita saisi olla.Perunan istutukset ovat täydessä käynnissä eteläisessä Suomessa.
Tenholassa Hultan tilalla työt aloitettiin jo pääsiäisviikon tiistaina.
–Kuudentenatoista päivänä aloitettiin, kun viime vuonna aloituspäivä oli kahdeskymmenes.  Mutta nyt on saatu jo isompia aloja istutettua. Alku on ollut siinä mielessä hyvä, toteaa Matti Kipinoinen. 
–Peruna saatiin hyvärakenteiseen maahan. 
–Routa oli ollut riittävän syvässä, jatkaa Olli Kipinoinen.

Hultassa istutustyöt jatkuvat pitkälle toukokuuhun.  Ensimmäisiä varhaisperunoita Matti Kipinoinen uskoo nostettavan Tenholassa noin viikkoa ennen juhannusta.
–Se on tavoite, jos ei mitään varsinaista katastrofia säiden suhteen tule.
–Olen ymmärtänyt, että saaristossa on jo perunaa taimellaan ja sieltä varmaan nostetaan perunoita jo koulunlopetusviikonloppuun, Matti Kipinoinen uumoilee. 

Hultan tilalla perunaa kasvaa noin 40 hehtaarilla ja satoa toimitetaan Perniön lisäksi ennen muuta läntiselle Uudellemaalle.Kun varhaisperunan sesonki alkaa, tavaraa ei seisoteta varastoissa vaan toimitetaan kauppohin käytännössä sitä mukaa, kun tilauksia tehdään.
–Se on melkein reaaliaikaista kaupankäyntiä, Olli Kipinoinen toteaa. 

Koko juttu painetussa lehdessä

Jaa artikkeli: