Skip to main content

Uuteen kouluun eteläisen Salon lapset ruokkiva keittiö?  

Perniön Kirkonkylän uuteen kouluun saattaa sittenkin tulla valmistuskeittiö.

Salon kaupunginhallituksen piti maanantaina osaltaan hyväksyä päivitetty hankesuunnitelma ja päivitetty kustannusarvio.  Hallitus jätti asian kuitenkin pöydälle, sillä se halusi lisätietoja kustannuksista ja kasvavista henkilöresursseista.   

Koulun osalta työtä on teettänyt ruoanvalmistuksen ratkaiseminen.  Alkujaan taloon oli suuniteltu jakelukeittiötä.  Vanhemmat esittivät uuteen kouluun sittemmin valmistuskeittiötä.   Elokuussa kaupunginhallitukselle esitettiin selvitys, jonka mukaan valmistuskeittiö nostaisi tilan ja henkilöresurssien tarvetta sekä kasvattaisi hintaa.  Asia palautettiin tuolloin uudelleenvalmisteltavaksi sillä evästyksellä, että aluksi selvitetään, riittäisikö Perniön yhteiskoulun kapasiteetti valmistamaan koko Perniön alueen ruoat.

Selvityksessä kävi ilmi, että ei nykyisillä ruokailijamäärillä riitä. Parhaillaan Kirkonkylän koulussa syödään Salosta tuotavaa ruokaa.  Syyskuussa kaupunginhallitus päättikin palauttaa asian jälleen valmisteluun ja tällä kerralla siltä pohjalta, että koulussa olisikin valmistuskeittiö.

Maanantaina hallitukselle tuotiin eteen päivitetty hankesuunnitelma, jossa kouluun on merkitty valmistuskeittiö, jossa kokattaisiin ruokaa Perniön, Särkisalon ja Kiskon kouluille ja päiväkodeille.  Parhaillaan esimerkiksi Kiskossa syödään Salon keskuskeittiössä tehtyä ruokaa.  

Pöydällepanosta huolimatta tavoitteena on, että hankesuunnitelma ja kustannuarvio olisivat valtuuston edessä 11.11. 

Jaa artikkeli: