Viimeiset pari vuotta Perniönseudun Lehdessä opettivat minulle paljon toimittajan työstä. Eteläisessä Salossa on yhdessä tekemisen meininki ja se näkyi kaikilla juttukeikoilla. Näiden kahden vuoden jälkeen en edelleenkään osaisi nimetä edes puolia alueen yhdistyksistä, mutta sen tiedän, että niitä on paljon.
Parasta näissä kahdessa vuodessa on kuitenkin ehdottomasti ollut kohtaamiset eri ihmisten kanssa.
En olisi osannut arvata pari vuotta sitten, mitä kaikkea vuodet tulisivat pitämään sisällään. Ukrainan sota, korona-aika, energiakriisi. Kaikki nämä asiat puhuttivat paljon maailmalla, mutta jokaiseen asiaan löytyi aina myös paikallinen näkökulma, kiitos teidän lukijoiden.
On äärimmäisen tärkeää, että paikallislehtien sivuilla nähdään jatkossakin vahvasti paikallisia uutisia ja alueen ihmisten tarinoita. Siksi valtavan suuri kiitos kuuluu niille ihmisille, jotka kertovat omia ajatuksiaan ja kokemuksiaan lehden sivuilla.
Välillä ihmiset kertoivat haastattelujen aikana, että eivät viitsisi omia asioitaan kertoa lehden palstalla, kun ei oma elämä nyt niin erikoista ole. Juuri tällaisia tarinoita me kuitenkin tarvitsemme. Palasia oikeasta elävästä elämästä, kuvauksia arjesta paikallislehtemme alueella.
Itse suuntaan seuraavaksi työskentelemään markkinoinnin ja viestinnän maailmaan, mutta en toki jätä kokonaan toimittajan töitä taakseni. Ehkä voitte siis jatkossakin satunnaisesti törmätä kirjoittamiini juttuihin Perkkarissa tai jossain muussa lehdessä.
Mietin pitkään, mikä on ollut näiden vuosien suurin opetus itselleni.
Yhtä oikeaa vastausta tuskin on olemassa. Mieleeni tuli kuitenkin pieni muisto elokuun alusta, kun myrsky katkoi sähköjä eteläisessä Salossa. Saavuin toimitukseen hieman ennen kesätoimittaja Kerttua. Sanoin hänelle heti, että verkkoon täytyy nopeasti laittaa juttua, missä on sähkökatkoja ja onko jossain sattunut suurempia tuhoja kovan tuulen vuoksi. Kerttu istui tietokoneelle ja katsoi, että Ilmatieteen laitoksen mukaan tuulee vain kuusi metriä sekunnissa. Totesin hänelle, että älä katso asiaa internetistä, katso ulos ikkunasta.
Samalla hetkellä tajusin, että kävin samanlaisia keskusteluja useampaan kertaan Akun kanssa, kun aloitin työt. Ehkä siis jotain olen oppinut näiden vuosien aikana.
Jutun aiheet eivät kävele toimituksen ovesta sisään, eikä toimittajan työ todellakaan ole pelkästään siistiä sisätyötä. Nämä asiat kertoisin heti toimittajalle, joka istuu seuraavaksi minun paikallani Perkkarin toimituksessa.
Maria Vakkuri
