Skip to main content

Työryhmä lakkauttaisi sekä Teijon että Saurun koulut ja päiväkoteja

Oppimisympäristötyöryhmä esittää rajuja muutoksia Salon koulu- ja päiväkotiverkkoon sekä nuorisotilojen määrään. 

Eteläisestä Salosta voitaisiin työryhmän mielestä lakkauttaa Teijon ja Saurun koulut ja päiväkodeista Teijolla sijaitseva Kalliorinne sekä Särkisalon ja Toijan päiväkodit. Lisäksi Perniön lukion kohtalo on vuoteen 2030 mennessä vaakalaudalla; esityksenä on, että pienen lukion valtiontuen loppuessa lukiokin lopetettaisiin ja oppilasmääärän laskiessa kaikki kolme lukiota yhdistettäisiin.

Oppimisympäristötyöryhmä tilasi FCG Konsultit Oy:ltä selvityksen tulevaisuuden palvelutarpeista ja esityksestä toimenpiteiksi; työryhmän raportti linjauksineen luovutettiin kaupunginhallitukselle maanantaina ja tiistaina sitä esitellään tiedotusvälineille ja tiistai-iltana edessä on avoin keskustelutilaisuus aiheesta.

Kyseessä ovat vasta toimenpide-ehdotukset, päättäjien käsittelyyn paketti tulee keväällä. Työryhmä karsi vähän konsultin lakkautuslistaa, mutta myös lisäsi sille kohteita; Toijan päiväkodin lakkauttamisrta ei konsultin esityksessä mainita, mutta työryhmän linjauksissa kyllä.
Teijon koulun lakkauttamisajankohdaksi työryhmä esittää jo ensi elokuuta, Sauru saisi jatkaa siihen asti että Perniön Kirkonkylän koulu on valmis.

Lisää www-sivuilla ja 12.12. painetussa lehdessä. 

Jaa artikkeli: