Salossa puhuttavat kaupungin talouden mustat näkymät.
Kaupunginvaltuusto antanee maanantaina lautakunnille ohjeet höylätä muutamia miljoonia jo tämän vuoden talousarviosta.
Tehtävä ei ole helppo, eikä sitä ole ensi vuoden talousarvionkaan laatiminen. Kun verotulojen ennustetaan jäävän kymmenen miljoonaa arvioidusta jo tässä vaiheessa vuotta, voivat numerot heittää kuperkeikkaa vielä monta kertaa ennen budjettivaltuustoa.
Jotain hyvääkin tilanteessa on. Esimerkiksi julkisuuteen lipsahtaneella sivistystoimen mahdollisten säästökohteiden listalla on tietysti asioita, joista päättäminen voi revetä riidaksi asti, mutta hyvää asiassa on se, että lista on tietyssä mielessä reilu kooste asioista, joita kaupungin ei ole pakko hoitaa – ottakaa tai jättäkää. Samanlainen lista muiltakin toimialoilta voisi olla paikallaan, jos rankkojen leikkausten tie on se mille katsotaan parhaaksi lähteä.
Nokian vähennyksistä voi olla ainakaan työntekijäpuolella vaikea nähdä mitään valoisaa. Toisaalta niiden suhteen ollaan pian tilanteessa, jolloin laarin pohja näkyy eli vähennettävää ei juuri enää ole.
Ykkösasia Salon tulevaisuuden kannalta on työllisyys, ja esimerkiksi uusien yritysten saamiseksi tasaisesti pitkin kaupunkia on suotavaa jopa satsata vähän rahaa. Reilusti toisella kymmenellä oleva työttömyysprosentti on kaupungille yhtäään pidempään kestäessään ylipääsemätön painolasti.
Kun työllisyys on saatu kuntoon, on kaupungin edelleen totuteltava uuteen tilanteeseen eli elämään normaalisuuruisen yhteisöveron kanssa. Mahdotonta se ei ole, mutta ehkä vaikeaa: talousarvioiden tutkiminen osoittaa, että Salon kanssa suunnilleen samansuuruisista kaupungeista useimmissa viivan alle ei jää ainakaan suuria voittoja, mutta tasapainoa haetaan kohtuullisen maltillisilla ratkaisuilla. Runsaan 50 000 asukkaan kaupunki voinee pyöriä kohtalaisen varmasti ilman yhtä suurta työnantajaa yli muiden, mutta korkeaa työttömyyttä sellainen luonnollisesti ei kestä. Palveluverkoissa ei päällisin puolin ole suuria eroja Saloon verraten, mutta onko toimintatavoissa?
Herkästi tulee mieleen, että Salosta voitaisiin tehdä opintomatka johonkin vastaavankokoiseen kaupunkiin katsomaan, miten toisaalla toimitaan.
Ei siksi, että muualla oltaisiin yhtään salolaisia viisaampia, vaan siksi että toimintatavoissa voi olla jotain sellaista joka täällä ei ole yksinkertaisesti vielä tullut mieleen. Salossa on totuttu kovin hyvään.