Skip to main content

Tuuli viivästytti Sebfmx Festin hurjia hyppyjä

Tätä yleisö oli tullut katsomaan: Sebastian Westbergin hurjia hyppyjä.

Särkisalon Ulkoluodossa jo neljättä kertaa järjestetty freestylemotocrossin Sebfmx Fest oli lauantaina sään armoilla. Yleisö ei kuitenkaan jäänyt kotiin, vaan odotteli sinnikkäästi sateessa näyttäviä hyppyjä lajin tähdiltä. Motocrossin freestylessä tuuli on kuitenkin sadettakin pahempi vihollinen, ja niinpä suunniteltuja kisatapahtumia siirrettiin tuulen tieltä myöhempään.
Päivä aloitettiinkin maan tasalta minicrossilla, jossa tapahtuman järjestäjä Sebastian Westberg otti mittaa kahdesta nuoresta haastajasta. Vähän myöhemmin yleisö pääsi jo hyppyjen makuun, sillä Sebastian Westberg esitteli erilaisia hyppyjä ja testasi samalla, mistä paikoista ja ränneistä on märällä ja tuulisella kelillä turvallista hypätä.
Väkeä katsomoon oli saapunut ympäri Suomea. Esimerkiksi Rantalan perhe Etelä-Pohjanmaalta teki kahden yön asuntoautoreissun etelään vain tämän tapahtuman takia.

Lisää tapahtumasta ensi viikon painetussa lehdessä!

Jaa artikkeli: