Skip to main content

Toijassa uudelleenrakennetaan jo kerran lähellä ollutta unelmaa

Ia Vanhatalo, Roosa Lehtonen ja Markus Lehtonen istuvat uuden kotinsa kesäkeittiössä. Ennen talvea on toiveissa saada keittiö taloon sisälle.

Toijassa Vilikkalantiellä väkiluku kasvaa muutamalla ihmisellä ja useammalla eläimellä, sillä Kukonlaulun Tila asukkaineen jättää Kaukurin taakseen ja muuttaa sinne.

–Tervetuloa tänne muuttokaaoksen keskelle, Markus Lehtonen huikkaa uudelta kotipihaltaan aidan takaa.

Roosa Lehtonen on juuri alkamassa tontilla ruoanlaittopuuhiin. Ruoan tekeminen ei suju vielä talossa sisällä, sillä keittiön lattiassa on tällä hetkellä reikä. Remontoidessa sieltä löytyi pieni paikallinen vesivahinko, joka laittoi suunnitelmia uusiksi.

Ongelma on kuitenkin kesän ajaksi ratkaistu, sillä saunarakennuksen terassin varjoon on rakennettu kesäkeittiö helloineen, ja siellä pasta keittyy aivan kuten keittiössä sisälläkin.

Melkein kaikki kanat, kissat Olga ja Otto, Irma-koira ja vuohet Vesa ja Pasi ovat jo muuttaneet uuteen kotiinsa, mutta osa väliaikaisiin tiloihin.

Sekä eläinten että ihmisten kodeissa riittää Lehtosilla vielä puuhaa, mutta he ovat luottavaisia, että ennen talven kylmyyttä kokkaaminen ulkona päättyy.

Puput ja loput kanoista ovat vielä vanhalla vuokratontilla Kaukurissa. Tänään on määrä hakea nekin kotiin.

 

Lisää Lehtosten muutosta ja rakkauden voimasta printti- tai digilehdestä!

Jaa artikkeli: