Skip to main content

Timo Stoor vaihtoi Perhon Perniöön

Timo Stoor toimii ensimmäistä viikkoa Perniön apteekkarina.Kuvauspaikan valitseminen todistaa sen, mitä Timo Stoor on hetkeä aiemmin sanonut. Perniön apteekissa riittää reseptivapaiden tuotteiden hyllyjä, joiden väliin apteekkarin voi kuvaan asetella.
–Se on ollut iso muutos omana aikana, että vapaakaupassa olevien tuotteiden määrä on lisääntynyt ja neuvonnan osuus kasvanut, Stoor puntaroi. 

Näin pitää ollakin, jos häneltä kysyy.
.–Asiakkaankin etu on, että tässä on kaikki tarvittava saman katon alla.  

Siitä, mihin suuntaan sortimentti ehkä muuttuu, Stoor ei tohdi vielä sanoa.  Hän on Perniön uusi apteekkari ja niin tuore mies talossa, että maanantaina iltapäivällä takana oli vasta pyöreästi päivä uudessa apteekissa. Stoor toteaa, että apteekki on osa terveydenhoitoa ja tiivis yhteydenpito lääkärien ja hoitajien kanssa on jatkossakin keskeistä. 

Stoor tulee Perniöön Keski-Pohjanmaalta Perhosta.  Hän jatkaa yhä myös Perhon apteekkarina siihen asti, että Fimea valitsee seuraajan tämän kuun lopussa.  Syy Perniöön päätymiseen on koko lailla inhimillinen.  Timo Stoorin avopuoliso asuu Salossa, ja pariskunta oli jo pidemmän aikaa miettinyt saman katon alle muuttamista.
–Olemme ajelleet Perniön seudulla ja Tammisaaressa ja olen usein vitsaillut, että Perniössähän olisi hyvä apteekki minulle.  Ja nyt paikka siinä sitten tuli haettavaksi, Stoor kertaa.

Koko juttu 16.1. lehdessä!

Jaa artikkeli: