Skip to main content

Tikusta asiaa

Suomalaisilla on nykyään aika hyvät hampaat etenkin, jos tilannetta vertaa rikkaan naapurisuurvallan tilanteeseen. Vielä parikymmentä vuotta sitten siinä maassa raportoitiin olevan maailman paras terveydenhuolto ja eniten lääkäreitä asukasta kohden.

Mitähän sikäläiset hammaslääkärit oikein tekivät? Tai, taidanpa aavistaa. Kerrottiin kauhutarinoita sikäläisistä hoitolaitoksista. Jos esimerkiksi vammainen käyttäytyi huonosti ja puraisi hoitajaa, potilaalta poistettiin hampaat. Homma hoidettu.

Vieraissa paikoissa liikkuessa on joskus vaikea muodostaa todellista kuvaa yhteiskunnan tilanteesta. Asioita kun halutaan kaunistella, brändätä. Meilläkin siirrettiin aikoinaan spurgut piiloon tärkeiden kokousten tieltä. Nyt yritetään rajoittaa leipäjonojen kuvaamista.

Satunnaiselle matkaajalle on tarjolla eräs kätevä pikamenetelmä vieraan yhteiskunnan arvioimiseksi. Sen nimi KEEPRATH. Kirjaimet tulevat kahdeksasta englannin termistä: kanssakäyminen, talous, sivistyneisyys, politiikka, uskonto, yhdistykset, liikenne ja terveys. Joka kohdassa tarkkaillaan ja kirjataan viidestä kymmeneen erilaista ilmiötä.

Otetaanpa pari esimerkkiä. Ihmisten välisessä kanssakäymisessä ja sukupuolten suhteissa
tarkkaillaan seuraavaa. Miten avioparit kulkevat, mies vai nainen edellä, kumpi ostaa, kumpi maksaa, kumpi kantaa, miten lapset pyörivät, istuvatko miehet toimettomina kapakoissa, tyttöjen ja poikien suhteet, lapsityöläiset?

Poliittisesta tilanteesta saa myös nopeasti käsityksen. Millaiset johdon pytingit, onko suuria nykyhallitsijoiden patsaita tai kuvia vai näkyykö heistä pilapiirroksia, paljonko sotilaita ja poliiseja, varovatko ihmiset univormupukuisia, onko rahoissa nykyhallitsijoita ja pahinta, kantavatko ihmiset nykyhallitsijoiden rintamerkkejä? Yhteiskunnan terveystilanteesta saa aika todellisen kuvan tarkkailemalla kansalaisten hampaiden kuntoa, mutta on tietysti muitakin seikkoja.

Mutta lopultakin, tikusta asiaa. Hammaskaluston kunnossapitoon tarvitaan kunnollisia hammastikkuja. Hammastikku tai -lanka, taitaa olla tärkeämpi kuin säännöllinen harjaus. Minä en tule toimeen ilman tikkuja. Pidän niitä varalla taskuissani ja lompakossani.

Monissa paikoissa tarjotaan hammastikkuina pyöreitä teräväkärkisiä cocktail-tikkuja, jotka eivät todellakaan sovi hammasvälien puhdistamiseen. Olen luullut, että ravintolat piruuttaan pitävän näytillä. Sitten huomasin kanttiinissamme ison laatikon, jonka päällä luki “hammastikkuja, n. 1000 kpl”. Lähetin firmalle ystävällisen huomautuksen asiattomasta tuotteesta ja sain vastauksen (tarkka lainaus):

”1605 on tarkoitettu ravintola tai baari käytöön ja tavallisesti pakkaus ei ole kuluttajan nähtävissä toisaalta lähes koko muu maailma käytää kyseisiä tikkuja hammastikkuina ja niiden nimi myös on hammastikku ,eikä kolmikulmainen tikku ole sen parempi kuin pyöreä jos suomalainen media on saannut kuluttajan luulemaan ,että kolmikulmainen vain on oikea hammastikku ei ole Transpen Oy .n asia ,joskin meillä on kolmikulmaisiakin tikkuja ,mutta kustannus syistä ravintolat eivät yleensä niitä osta vaan pyöreitä .Ravintolat eivät yleensä käytä kaliimpia tikkuja ,kun monet kuluttajat ottavat niitä mukaansa ja katkovat niitä ravintolassa ajankuluksi
 
jos kuluttaja on närkästynyt nimestä ja tuoteesta hän voi pyytää kantiinin pitäjää poistamaan pakkauksen ja laittamaan tikut johonkin toiseen astiaan ,lopettaa tikkujen käytön. ja ottamaan omat “oikeat” tikut mukaan niitä myydään pienissä rasioissa Transpen Oy.lläkin on kolmikulmaisia tikkuja 100 kpl rasioissa. lisäksi voi ottaa hammaslangan ,hammasväliharjan,hammasharjan,hammastahnan ja purukumin”

Anna mun kaikki kestää!

pajen

Jaa artikkeli: