Perniön kierrätyskeskuksessa viikko alkoi harmillisten havaintojen tekemisellä.
Pihassa on tehty viikonloppuna sellaista mitä ei pitäisi: roskakorissa on pidetty tulta, samoin seinustalla. Lisäksi yhtä varaston ovea on spreijattu ja hakattu rikki ja pihalle on jätetty roskaa.
Kierrätyskeskuksessa myyjänä työskentelevä Ida Vuorinen kertoo, että niin ikään pienet varkaudet ovat lisääntyneet: viime viikolla rahaa kassasta hävisi kahteen otteeseen. Siltä varalta, että asialla ovat lapset tai nuoret, Vuorinen toivoo, että käytöksestä puhuttaisiin myös kodeissa.
–Lapset voivat olla hyvin kasvatettuja, mutta porukassa tyhmyys tiivistyy, kuten sanotaan.
Aiemmin syksyllä uutisoitiin siitä, että päivittäistavarakaupoissa häiriköidään esimerkiksi siirtelemällä myytävien tuotteiden paikkoja ja laittamalla pakastimiin niihin kuulumatonta tavaraa.
Ida Vuorinen muistuttaa, että varastaminen on aina väärin, lähtipä mukaan tavaraa tai kolikoita kassasta. Jos näpistäjät tavataan verekseltään, tehdään ilmoitus tapahtuneesta poliisille.
Vuorinen muistuttaa myös siitä, että tulenteko seinustalla voi pahimmillaan aiheuttaa koko rakennuksen syttymisen tuleen.