Kaikkiaan noin 20 yksityistiekunnassa huokaistiin helpotuksesta alkuviikosta.
Valtakunnalliseksi uutisaiheeksi nousivat toissaviikolla liikenne- ja viestintäministeriön aikeet leikata yksityisteillä olevien lossien valtionapuja vaiheittain niin, että jopa 30 prosenttia valtion rahasta olisi niistetty pois. Tämä olisi tiennyt tiekunnissa roimia nostoja osakasmaksuihin tai vaihtoehtoisesti lossin vuoroista vähentämistä. Tällä viikolla leikkauslistat korvattiinkin tiedolla, jonka mukaan valtionosuus pidetään ennallaan.
Syntynyt keskustelu kertoo jotain siitä, miten monenlaisia todellisuuksia pienelle alueelle mahtuu. Kaupungin keskustan kadut aurataan ja valaistaan ilman, että asukkaan tarvitsee erikseen lompakkoaan kaivaa. Yksityistien osakkaat taas maksavat tiensä ylläpidosta tiekunnalle selvää rahaa joka vuosi. Sen verran pitkästä pennistä on kyse, että on vähintään kohtuullista odottaa valtion olevan mukana kuluja kattamassa osaltaan, etenkin niissä tiekunnissa joissa lossista tulee erilliset kulunsa. Harvoin jos koskaan lossin taakse muita yhteiskunnan palveluja vakavissaan kukaan kaipaa.
Valtion tuki losseille on aluepolitiikkaa ja välillistä maalla asumisen tukemista: se osaltaan mahdollistaa sen, että sellaiseen välttämättömyyteen kuin tiehen ei mene yksityistien varren asukkaaltakaan kohtuuttomia summia rahaa vuodessa. Kyse ei ole mökkimatkoista, vaan tavan asumiseen liittyvistä ajoista. Haja-asutusalueen asukas maksaa joka tapauksessa usein esimerkiksi kahdesta autosta ja ajamisesta.
Lossi on sinänsä sivuseikka, se vain sattuu joskus olemaan sellaisen tien osa, jonka varrella tai päässä halutaan asua ja ehkä myös tehdä työtä. Kyseessä ei ole vain rannikon asia; leijonanosa losseista on sisävesillä.
