Salon keskustassa vedetään maanantaina Vilhonsillan lipputankoihin sateenkaariliput. Ne aloittavat Salon Pride-viikon, jonka ohjelmassa muuten on esimerkiksi teemaan liittyviä taidenäyttelyitä ja nuorisotapahtumia. Lisäksi viikko näkyy esimerkiksi kaupungin sosiaalisen median kanavilla.
Salossa on aihetta liputtaa muutenkin; kaupunki kuuluu maakunnan harvalukuisten Prideä juhlivien kuntien joukkoon.
Ideologiasta ei ole kyse, vaan tasa-arvon ja ihmisoikeuksien tärkeyden muistuttamisesta. Totta on, että niin lainsäädäntö kuin asenteetkin ovat ottaneet viime vuosikymmeninä edistysaskeleita ja asiat ovat jossain paljon huonommin kuin Suomessa, mutta työtä on edelleen tehtäväksikin. Siitä kertoo sekin, että näihin päiviin asti on riittänyt ihmisiä, joita Pride-juhlinta närästää. Ärsyyntymiseen aiheesta ei tietenkään ole ensimmäistäkään oikeaa syytä.
Kliseisesti voisi sanoa, että Priden tehtävä on tehdä itsensä tarpeettomaksi; siihen, että tapahtuma ei olemassaolollaan lietso ketään raivoon, voi toki kulua vielä sukupolvia.
Pride yhdistyy monen mielessä vain seksuaali- ja sukupuolivähemmistöihin, mutta asiaa voi miettiä niinkin, että tasa-arvo ja ihmisoikeudet koskevat itse asiassa jokaista tämänkin tekstin lukijaa. Jos ajatusleikkiä vähän jatkaa, tulee helposti siihen tulokseen, että jokainen tämän lukija kuuluu melkoisen varmasti johonkin vähemmistöön.
Paikallisesti katsoen kauneusvirhe on tietysti se, että Salon tapahtumat sijoittuvat keskustaan. Pienilläkin paikkakunnilla tapahtumia on nähty – nähtäisiinköhän joskus Perniössäkin omansa.
