Kaupungin talousarviokokouksissa on monesti vilkkain keskustelu syntynyt asioista, jotka eivät rahallisesti ole isoimpia, mutta ehkä sitäkin konkreettisempia ja tutumpia.
Sama logiikka pätee keskusteluun Klippulan kesäsiirtolan kohtalosta. Taloudellisesti kiinteistö ei ole sellainen, jonka ylläpito tai omistaminen kaupunkia kaatavat – eikä siitä toisaalta liene saatavissa koskaan niin paljoa myyntivoittoa tai toimintatuottoa, että sillä olisi kokonaiskuvassa merkitystä. Pitää muistaa, että kaupungin talousarviossa viivan alla on runsaat 400 miljoonaa euroa eikä sitä vasten olisi iso asia myöskään rakennusten isompi korjaaminen.
Asiaa on kevään ja alkukesän ajan palloteltu ja kiinteistöllä on sekä myyjänsä että suojelijansa. Yhtä lailla vaihtelevat esimerkiksi näkemykset siitä, mitkä ovat paikan tarpeet: tontilla vierailevan maallikon silmään talot eivät ole vain maalin tarpeessa; voisipa joku sanoa, että päällisinkin puolin katsottuna kunto on huono. Joku toinen taas on sitä mieltä, että pientä pintaehostusta kummempaa ei tarvita. Varsinaisia remontteja kahdessa vanhimmassa rakennuksessa ei ole tehty aikoihin.
Samoin vaihtelevat ajatukset siitä, kenen pitäisi tehdä ja mitä: kaupungilla pysyessään Klippula pysyisi myös kaupunkilaisten käytössä, joko avoimissa tapahtumissa tai vuokrausperiaatteella. Yksityisiin käsiin päätyvä kiinteistö voisi päätyä myös puhtaasti yksityiskäyttöön.
Klippulan kohtaloa ei suinkaan puida ensimmäistä kertaa, asia oli tapetilla jo kolme kaupunginjohtajaa sitten, viime vuosikymmenen alussa.
Mukana on luonnollisesti paljon tunnetta; muistoja menneistä kesistä ja ajatus siitä, että Klippula on ollut olemassa ”aina”. Olennaista lienee, että nyt syntyy päätös suuntaan tai toiseen – ja jos kokonaisuus kaupungilla pysyy, on sen ylläpitoon löydyttävä hyvän tahdon lisäksi myös selvää rahaa. Siitä tuntuu olevan harvinainen yksimielisyys, että paikka itsessään on erittäin hieno, ylläpidettynä suoranainen idylli.
