Eduskuntavaalit alkavat olla pöyhityt myös talousvinkkelistä. Ehdokkaat ovat tehneet selvityksensä siitä, miten paljon ja mistä tullutta rahaa vaalityöhön on mennyt. Rahareikiä toki on; mainonta, tilaisuudet, matkat, koko joukko muita kuluja.
Vaalibudjettien purkaminen on tärkeä osa politiikan tekemistä läpinäkyväksi. Kytköksiä ei tarvitse arvailla, kun selvästi kerrotaan, mikä yritys, yhdistys tai organisaatio on ketäkin ehdokkaista tukenut.
Plussapuolensa ja toisaalta riskinsäkin kuviossa lienee – joskaan riskiksi ei kannattane vielä laskea sitä, että joku suutuspäissään pistää henkilökohtaiseen boikottiin epämieluisaa ehdokasta tukeneen yrityksen.
Paljonko rahaa sitten kului? Maakunnassakin haitari oli iso; paikkansa uusineista keskustan Olavi Ala-Nissilä käytti yli satatuhatta euroa, perussuomalaisten Ritva Elomaa alle 10 000 euroa. Äänikohtaisissa hinnoissa erot ovat maanlaajuisesti tarkastellen valtavat.
Isoimmat summat ovat helposti keskipalkkaisen, asuntolainaa lyhentävän perheen näkökulmasta todella isoja. Eniten rahaa käyttäneen rkp:n Carl Haglundin vaalibudjetti, noin 130 000 euroa, on helposti saman verran kuin maaseudulla asuvan palkansaajaperheen talon ja autojen arvo yhteensä.
Kohtalaisen vuosipalkan verran on myös ainoan Salosta läpi päässeen ehdokkaan, sosiaalidemokraattien Katja Taimelan, vaalibudjetti. Tästä puolet maksoi työväenyhdistys, ja lähes 8000 euroa kului myös Taimelan omia varoja.
Hintahaitarin alapää osaltaan toivottavasti hiukan hälventää joidenkin mielissä politiikan päällä olevaa elitististä mainetta. Yhteisten asioiden hoitamisen ei tarvitse olla ylettömän kallis harrastus tai kansanedustajan viran ylettömän kallis työpaikka.
