Skip to main content

Tärkeä ensikosketus

Kesälomat ovat nuorilla alkaneet – ja monella myös kesätyöt ovat joko jo alkaneet tai alkamassa.  

Ajat ovat muuttuneet, mitä kesätöiden saatavuuteen ja luonteeseen tulee.   Tämän päivän nelikymppiset muistavat vielä kesät mansikka- tai hernemailla, tänä päivänä ei suomalaisnuoria juuri kausityöntekijöinä viljelmillä ole. Varsinaisen palkkatyön ohella entistä useampi pyrkii työllistämään itsensä kesän aikana myös omalla yrityksellään .Moni jää tyystin ilman kesätöitä, vaikka aloittaisi hakemisen jo hyvinkin varhain kaevättalvella. 

Tervetullut lisä ovat erilaiset kesätyötuet;  Salossakin kaupunki paitsi kesätyöllistää, on myös tukenut palkkakuluissa ja muun muassa pankkien puolelta on oltu mukana  sponsoroimassa kesätyöntekijöitä.

Yksi asia tuskin on muuttunut:  kesätyö on pakostakin monelle se ensimmäinen kosketus oikeaan työelämään, vaikka  työjakso sitten olisikin lyhyt ja työtehtävät vielä helpommasta päästä.  Lisäopetusta vastuunkantoon ja töissä olemisen perusasioihin kesätyöjakso joka tapauksessa on.    

Yhtä lailla kuin työntekijöiden, pitää vastuunsa muistaa työnantajien:  aivan vähäinen ei ole se muistijälki, joka työelämästä kesätöissä jää. Nuoreen, ensikertalaiseen työntekijään on suhtauduttava vähintään yhtä asiallisesti kuin vakiväkeenkin; ymmärrettävä kokemattomuus, osattava ohjeistaa ja myös antaa rakentavaa palautetta,  kiittävää tai parempaa toivovaa.  Sillä, minkälainen jälkimaku elämän  ensimmäisestä työpaikasta jää, voi olla yllättävän iso merkitys.

Jaa artikkeli: