Skip to main content

Alkamaisillaan olevan kesän tapahtumakalenteri näyttää poikkeuksellisen – tai pitäisikö sanoa tavallisen täydeltä. Sekä paikallisesti että maakunnallisesti kuin koko maankin laajuisesti on tiedossa menemistä joka lähtöön, olipa toivelistalla sitten kesäteatteria tai -konsertteja, kuvataidetta tai vapaamuotoisempaa riehaa tai markkinatapahtumaa. Pienimmillään kyseessä voi olla pienen kyläyhdistyksen ponnistus, yksi iltapäivä jonkin aiheen tiimoilta – suurimmillaan puhutaan tietysti kansainvälisistä, ammattivoimin toteutetuista tuotannoista.

Eteläisen Salon ei tarvitse tässä seurassa hävetä ja varsin täydeksi kesänsä saa, jos levittää reviiriään vaikka tunninkin matkan säteelle.
Toistaiseksi ilmassa on ollut kahdenlaista virettä: tapahtumat kiinnostavat, mutta tietty varovaisuus näkyy vielä lippujen kysynnässä.
Ehkä monen takaraivossa vielä kaihertavat muistot kahdesta peruttujen tapahtumien keväästä, jolloin sijoitetulle rahalle ei oikein saanut vastinetta. Nyt tällaista uhkaa ei näkyisi olevan. Toki on lisäksi niinkin, että joka tapahtumaan pääsyyn ei lippua tarvitakaan. Esimerkiksi kesätorit ja -markkinat ovat paitsi kaupanteon paikkoja, myös kohtaamisen tilanteita ja tätäkin moni voi kaivata: ihmisjoukkoja, hulinaa ja puheensorinaa. Sitä olisi nyt tarjolla, ja kyllä: varovaisena on syytä edelleen olla.

Ehkä siihenkin on runsaan kahden vuoden aikana opittu.
Yhtä kaikki vaakakupeissa on paljon henkistä hyvinvointia ja toisaalta jatkuvuutta: vain sellainen tapahtuma elpyy ja jatkuu, jossa myös käydään.

Jaa artikkeli: