Skip to main content

Talliyrittäjälle vaaditaan ehdollista vankeutta ja eläintenpitokieltoa

Hevostalliyrittäjälle vaaditaan ehdollista vankeutta ja ainakin kahdeksan vuoden eläintenpitokieltoa.

Varsinais-Suomen käräjäoikeus käsitteli maanantaina tapausta, joka juontaa yli kolmen vuoden taakse.
Tukes kielsi yrittäjältä keväällä 2020 ratsastustuntien ja -leirien pitämisen, sillä toimintatapojen ja -tilojen ei katsottu olevan turvallisia. Yrittäjä jatkoi toimintaa myöhemmin samana vuonna toiminimellä. Tukes kielsi yrittäjältä samana syksynä tuntien ja leirien järjestämisen myös yksityisenä elinkeinonharjoittajana. Tämän jälkeenkin yrittäjä on markkinoinut palvelujaan.

Nyt syyttäjä vaatii yrittäjälle rangaistusta terveysrikoksesta ja eläinsuojelurikkomuksesta sekä eläinsuojelurikkeestä. Syyttäjä toteaa, että turvallisuuskäytännöissä ja ympäristössä ollut puutteita eikä esimerkiksi riskejä ole tunnistettu eikä palveluita ole ollut mahdollista muuttaa turvalliseksi.

Yrittäjän luokse on tehty 12 tarkastuskäyntiä ja joka käynnillä eläinten hoidossa tai olosuhteissa on havaittu puutteita. Kaikkiaan katsotaan laiminlyödyn jopa kuuttatoista hevosta, 3-13 koiraa, yhdestä kahdeksaan kissaa ja viittä akvaariota. Laiminlyöntien katsotaan olleen pitkäkestoisia ja jatkuvia. Eläimet on otettu hoitoon ja yksi hevosista jouduttiin lopettamaan.

Lisäksi oikeus käsittelee tapausta, jossa yksi koirista on viety hoitoon eläimistä seksuaalisesti kiinnostuneen henkilön luokse. Tämä on vienyt koiran näkösuojaan ja laskenut housunsa, ja tilanne on keskeytynyt ulkopuolisen siihen puututtua.

Yrittäjä kiistää syyllistyneensä eläinsuojelu- ja terveysrikokseen.
Hän on sittemmin muuttanut pois paikkakunnalta.

Oikeus antaa päätöksensä asiassa kesäkuun 13. päivänä.

Jaa artikkeli: