Skip to main content

Takametsään Perniön ensimmäinen tuulipuisto

–Nyt jäi St-ykkönen toiseksi, tokaisi Mauri Määttänen maanantaina, kun ensimmäisen tuulimyllyn konekoppa pantiin kiinni ja toisen koneisto nosto alkoi.
Perniön ensimmäisessä tuulipuistossa Järvenkylässä jauhaa elokuussa sähköä kolme tuulimyllyä. Lekaa tarvitaan. Mauri Määttänen ojentaa, korissa Mikko Määttänen.
–Sadan kilowatin myllyjä.
–Jos tuulee kaksituhatta tuntia vuodessa, niin myllyt tuottavat 300-600 megawattia sähköä. Parinkymmenen omakotitalon kulutuksen verran, selvittää Määttänen.
Mauri Määttänen on Takametsän Voima Oy:n pääosakas ja idean isä.
Sähköstä elantonsa saava mies etsi alun perin pientä vesivoimalaa ja lisäsi listaan puoli leikillään aurinkopaneelin ja tuulimyllyn. Myyjällä sattui olemaan tarjolla kolme käytettyä tuulimyllyä.
–Sellainen heräteostos, viidenkymmenen kilowatin vesivoimalan sijaan sain kolmensadan kilowatin tuulivoimalan, nauraa Määttänen.
Alun perin Tanskassa Pohjanmeren rannalla pyörineet myllyt on käyty läpi parin vuoden aikana.
–Kaikki on käyty läpi, jarrut, hydrauliikka.  
Konekopan alla on kaksi generaattoria. Kevyille tuulille pienempi ja koville isompi.
–Neljässä metrissä se lähtee pyörimään ja kestää 27 metrin tuulen.
Kotimaista tanskalaisessa myllyssä on Valmetin tekemä vaihdelaatikko.
Ohjausjärjestelmä korvataan kokonaan uudella. Järjestelmä muun muassa kääntelee myllyä tuulen suunnan mukaan ja pitää roottorin  nopeuden vakiona.
Myllyn koneisto painaa reilut viisi tonnia, maston korkeus on 22 metriä ja lapojen pituus yhdeksän metriä.
–Tämä on kompakti laitos, joka mahtuu kokonaan yhteen kuorma-autoon. Mylly voitiin helposti viedä pientenkin teitten taakse.
Tarkkasilmäinen kulkija keksii uudet maamerkit, joskin ne näkyvät aika yllättävissä suunnissa.
Takametsän Voima myy sähkön valtakunnan verkkoon, aina kun tuulee.
Määttänen ei kerro mitä kolmen myllyn tuotantokuntoon saattaminen on tullut maksamaan.
–Jos uudessa voimalaitoksessa lasketaan megawatin maksavan miljoonan, niin siihen nähden tämä on halpa.

Jaa artikkeli: