Skip to main content

Syöntirajoitukset hillitsevät vielä silakan kysyntää

Kalayhteistyötä, Kari Salminen ja Outi Kaski-Laakso.

Särkisalon silakkamarkkinat ovat suuren yleisön pienet markkkinat.                                                                                                  

Pieniltäkin markkinoilta hyväntuuliset ihmiset lähtivät kierroksen jälkeen kotiin herkut kainalossa.                                                   

Herkkujen lisäksi hymyilytti sää, tuuli ei osunut torille ja pilvet pysyivät merellä. Silakkaa oli tarjolla jalostettuna, mutta ei tuoreena.

Tuoretta ei ollut tarjolla kahdesta syystä, silakkaa ei nouse kaikin ajoin lainkaan. Toinen syy ovat säädökset, kokonaista kalaa myytäessä pitäisi olla kylmätiski.

Silakan kysyntä ei myöskään ole takavuosien tasolla. Dioksiinikohu vaikuttaa edelleen.

-Silakan viime vuosisadalla annetut syöntisuosiukset  näkyvät edelleen kulutuksessa, kertoi markkinoilla vieraillut hydrologi  Outi Kaski-Laakso Kalatalouskeskuksesta.

Kalatalouskeskuksella on Kaski-Laakson mukaan työsarkaa silakan kysynnän elvyttämisessä.

-Silakkaa saa syödä, kuluttajia on osin peloteltu aiheetta.

Myöskään liikapyynnin vaaraa ei ole, sen varmistaa silakan hiljattain saama MSC-sertifikaatti.

Lisää markkinnatunnelmia ensi viikon painetussa lehdessä.

 

Jaa artikkeli: