Tervepä terve. Toimituksen lounaissiistimön viikkotupatarkastus tehdään tässä seuraavaksi.
***
Sehän on lähtökohta, että nurkat pidetään kunnossa, asunto ja muut. Aika pätevä ohje on se, että hiukan sekaista saa olla, mutta ei likaista.
Ja sekaisuuttakin saa lykättyä. Kansallinen perinne on rakentaa taloihin vaatehuoneita ja kellareita, joihin voi työntää roinaa näkymättömiin. Kesämökeillä saman asian ajavat puuliiterit.
Paitsi että tulee se ähky näillekin molokinkidoille. Vapaa-ajanasunnolla syy on usein sama kuin rantojen miehillä: liian monta tyhjennettyä pulloa.
Näitähän kertyy, kun vuoden mittaan otetaan toinenkin saunalimsa, pilsnerit talkoiden päälle ja vissyä kuumana päivänä. Tyhjät pullot sullotaan säkkeihin, viedään vajaan ja päätetään palauttaa sopivana päivänä kauppaan.
Muutaman vuoden päästä tietysti käy niin, että toimeen on tartuttava.
Ja tässä on tuotettava nyt pettymys performanssitaiteilijoille. Nimittäin mitä huomioarvoon tulee, joku itsensä maalaaminen siniseksi ja ilmassa leijuminen samalla kapitalismiin kantaa ottaen ei ole oikeastaan mitään tässä rinnalla, kun oikein pullonpalautukseen ryhdytään.
Moneen ovat ison kaupungin hypermarketissa tottuneet, mutta eivät ilmeisesti siihen että joku työntää kolmea kukkuraista ostoskärryllistä kiliseviä jätesäkkejä halki ostoskeskuksen aulan. Sillä kulmien kohottamiseen kuluneella energialla olisi lämmittänyt saunan.
***
Kaikki on tietysti tiedotusvälineiden syytä. Nykyäänhän kasvot alkoholismille antaa tavallinen ihminen eli naistenlehdessä tilittävä siististi tai jopa hyvin pukeutunut ihminen, joka on käynyt vuosikausia töissä mutta siinä ohessa tukenut Ranskan viinitiloja turhan avokätisesti.
Tulipa näet mieleen siinä kärryjä palautuskoneelle työntäessä, että tämä pitäisi tehdä vanhassa poplarissa, pussihousussa ja kumisaappaissa. Kaikki ymmärtäisivät, että siinä on nyt tienpenkkoja siivoamalla leipänsä tienaavan ahkeran ihmisen tilipäivä koittamassa. Vaan kun homman tekee sisätyöläisen siistit vaatteet päällä, on ongelmakäyttäjän imago ihmisten mielissä aika pitkälti valmiiksi rakennettu jo ennen kuin matka aulan halki on puolessa.
***
Jossain menee silti putkeen. Viime viikolla uutisoitiin siitäkin, että tämä Kimi Räikkönen ajaa jatkossa taas Ferrarilla.
Kun tässä nyt ovat nuo ikkunankrapaamissäät taas tulossa, on ihan kiva että edes jollain on tallipaikka.
***
Raha-asioista ei sen enempää kuin että valtio se vaan talousarvioesityksen mukaan velkaantuu.
Luulisi niidenkin jo oppivan, että ainoa, mikä kannattaa ostaa velaksi on setelipaino.
***
Heip.
aku.poutanen
@pernionseudunlehti.fi