
Sebastian Westberg ja Vili Nurmela pysähtyivät perjantaina harjoitusten välissä poseeraamaan vasarat kourassa. Rakentamisesta ja treeneistä koostuvat päivät ennen ensi viikon Sebfmx Festiä.
Ulkoluodossa näyttää vielä rauhalliselta, mutta toisin on viikon päästä lauantaina. Silloin yhdeksättä kertaa järjestettävä Sebfmx Fest tuo freestyle motocross -kuskeja ja ammattilaisten tekemiä hengenvaarallisia temppuja Sebastian Westbergin kotiradalle.
Yleisön penkit ovat pitkän heinän peitossa, eikä parkkipaikkaa ole näkyvissä. Siimaleikkuri alkaa Westbergin suunnitelmien mukaan laulaa maanantaina.
Vaikka ulkonäöllinen alueen muovaus on vasta alkutekijöissään, tapahtuman suunnitteleminen, markkinointi ja lippujen myynti on aloitettu jo heti viime vuoden Sebfmx Festin jälkeen.
Westberg kertoi jo viime vuonna, kuinka tavoitteena on joka vuosi saada joku uusi freestyle-kuski mukaan tapahtumaan ajamaan. Tänä vuonna yksi uusista kuskeista tuleekin todella läheltä.

Perniöläinen Vili Nurmela on yksi tapahtumassa nähtävistä freestyle motocross-kuskeista.
Perniöläinen Vili Nurmela on Westbergin suojatti, joka esiintyy ensimmäistä kertaa Suomessa tapahtumalauantaina. Latviassa hän on jo ehtinyt ajamaan, ja suoritukseen olivat sekä valmentaja että kuski tyytyväisiä sateen luomista vaikeista olosuhteista huolimatta.
Tapahtumassa sekä kunnioitetaan sen toimivia perinteitä että tuodaan saarelle jotakin uutta.
Samana pysyy esimerkiksi yleisömäärä, sillä 500 ihmisen kapasiteettia ei haluta nostaa. Tänään lippuja oli jäljellä alle 30 kappaletta, ja Westberg uskoo tapahtuman myyvän loppuun ennen ensi viikon loppua.
–Koko tapahtuman ideana on tarjota yleisölle sellaisia elämyksiä, joita muualta ei saisi, Westberg summaa.
Hän viittaa paitsi lähtökohtaisestikin uniikkiin tapahtumaan, myös tämänvuotisiin uudistuksiin.
Koppimönkijä on Perniössä tuttu näky koulun edustan parkkipaikalla, mutta siellä ne toivon mukaan kulkevat kaikki neljä rengasta maan pinnalla.
Ulkoluodossa tapahtumalauantaina samanlaisella menopelillä tehdään takaperinvoltti rampista. Suomessa temppu on nähty kerran aikaisemmin, silloinkin Westbergin maahantuomana.
–Ajatuksena tuossakin tempussa on se, että haluan tuoda Suomeen jotain uutta ja ainutlaatuista, hän pohtii.
–Minulta on monesti kysytty, että miksi tämä järjestetään Särkisalossa. Mutta eihän tätä voi muualla järjestää kuin juuri täällä, Westberg hymyilee.
Lisää Westbergin mietteitä pääset lukemaan ensi viikon Perkkarista!
Katso video Sebastian Westbergin ja Vili Nurmelan treeneistä Perkkarin somesta @perkkari1944 -käyttäjältä!