Skip to main content

Saurun koulu saa kaupunginhallituksen puolesta jatkaa

Oppimisympäristöselvitystä tehneen työryhmän esitys Saurun koulun lakkauttamisesta on painettu jäihin.
Kaupunginhallitus käsitteli selvitystä tiistaina. Hallitus näytti vihreää valoa Perniön kirkonkylään sunitelulle uudelle koululle, mutta aiemmin uudishankkeeseen liitettyä Saurua ei oltu mainittu päätösesityksessäkään.
–Siitä ei juuri puhuttu, se oli jo sisäänkirjoitettu, että koulu saa jatkaa, toteaa kaupunginhallituksen varapuheenjohtaja, perniöläinen Elina Suonio-Peltosalo (kok).

Hallitus linjasi koulu- ja varhaiskasvatusasioita myös talousarviokokouksessaan, esimerkiksi Ollikkalaan päätettiin esittää 3,5 miljoonan euron määrärahaa uuden päiväkodin rakentamiseen ja Märynummen uuden koulun ja päiväkodin aikataulua aikaistettiin.

Painetussa lehdessä on numerovirhe: sisäsivun jutussa Ollikkalan koulun määrärahaksi on erheellisesti mainittu 2,5 miljoonaa. 

Jaa artikkeli: