
Saunamäen alueelle Särkisaloon on viime vuosina rakennettu useita loma-asuntoja. Arkistokuvassa vuodelta 2021 on aluillaan ensimmäinen paritalo. Vasemmalla näkyy Saunamäentie, joka on jatkossakin uusien rakennusten osoite.
Särkisalon Saunamäessä ei muuteta osoitteita eikä sinne myöskään tule Saunamäenkuja-nimistä katuosuutta. Osoitteet pysyvät ennallaan siinä muodossa, jossa ne ovat kaupungin kartassa.
Saunamäentie 9:n kohdalta erkanee sivutie, jonka varrella on useita kiinteistöjä. Salon kaupunki antoi näille rakennuksille osoitteet Saunamäentie 9:n mukaan kesällä 2023. Muutos tehtiin kiireellisesti ranta-asemakaavan valmistuttua; osoitteet poikkesivat rakennuslupien mukaisesta eivätkä ne vastanneet osoitejärjestelmän periaatteiden mukaista kulkua.
Kaupungin päätöksestä tehtiin kolme oikaisuvaatimusta Turun hallinto-oikeuteen, joka hylkäsi ne.
Puheena olevalta sivutieltä erkanee vielä pistotie, ja eräässä valituksessa esitettiin, että vanhoille kiinteistöille johtava sivuhaara olisi nimetty uudestaan.
Tämä ei kuitenkaan käy päinsä, sillä nimettävän tieuran pitää lähteä nimetyltä tieuralta. Näin ollen Saunamäentie 9:n kohdalta lähtevä tie olisi pitänyt ensin nimetä, jotta siltä erkanevan tien voi nimetä. Väyläviraston käyttämä Digiroad -järjestelmä ei löydä tietä, jonka alku ei ole nimetyllä tiellä. Lisäksi kaupungin oma linjaus on, että nimettävän tien varrella on vähintään viisi rakennettua rakennuspaikkaa tai ainakin kolme vakituista asuntoa.
Salo lähetti alueen kiinteistönomistajille kirjeen ja kysyi, kävisikö Saunamäentie 9:lta lähtevän tieuran nimeäminen Saunamäenkujaksi. Kolme vastasi kyllä, viisitoista ei. Näin ollen osoitteita ei muuteta vaan Saunamäentie 9 – haaraa käyttävien kiinteistöjen osoitteet pysyvät ennallaan.
Asiasta teki viranhaltijapäätöksen Salon kaupungin kiinteistöinsinööri Hanna Heikkilä.