Meeri Ålenius polskii vastavirtaan Kiskonjoessa. Samaan suuntaan jatkava päätyisi ennen pitkää Latokartanonkosken alle.
Tellu-koira on kuullut jotain ja se haukahtaa kerran, toisen ja kolmannenkin. Vastarannalla liikkuu joku tai jokin koiraa kiinnostava, mutta kuka tai mikä. Se jää selvittämättä. Mitään ei näy, vaikka vastaranta tällä kerralla aika lähellä onkin.
Sitä vastoin se ei jää epäselväksi, ketkä tällä puolen rantaa sopivasti mekastavat. Asialla ovat 11-vuotias Meeri Ålenius ja hänen pikkuveljensä, kahdeksanvuotias Miro.
Vastaranta taas on lähellä siksi, että nyt ei uida järvessä eikä meressä vaan Kiskonjoessa.
Miro heittää lisää löylyä, vaikka mittarin viisari jo liki kahdeksassakympissä huitookin.
Ja sen huomaa, kun uimaan menee: joki virtaa ja virta vie pikkuhiljaa mennessään, jos ei uimari kohta ala potkia vastaan.
Juhannuksen saunajutun juuret ovat vuosien takana.
Sisarusten äidin Marianne Åleniuksen isä Arto mainitsi sivulauseessa saunastaan joen rannalla. Maininta palasi mieleen, kun toimituksessa pohdittiin saunaa juhannusjuttuun. Arto Ålenius ei nyt päässyt paikalle, mutta kaksi nuorempaa polvea lupautui saunottamaan vieraan.
Ja itse asiassa saunoja on kaksi. Kotitalon pihalla on perheen varsinainen käyttösauna, punainen ja perinteinen, sisällä kiukaan vieressä muuripata ja juuri se tuoksu kuin vanhoissa saunoissa on.
Nyt piti päästä uimaan ja siksi kiuas on kuumana toisessa saunassa vähän matkan päässä kotoa.
–Teillehän se on ihan pakkomielle, että pitää päästä saunaan ja uimaan kesällä, nauraa Marianne Ålenius jälkikasvulleen.
Sisarukset myöntelevät, eikä saunastakaan aina ole niin väliksi. Meeri Ålenius sanoo, että on uinut ehdottomasti eniten juuri joessa. Sisarukset muistavat heti ne parhaat paikat: toinen ranta vähän matkan päässä ja iso kivi uomassa.
Vaan se puheista, uikkarit jalkaan ja lauteille. Miro Ålenius vastaa löylynheitosta, havupuuklapit palavat kiukaanpesässä.
Juhannuksena saunan ovelle tuodaan nuoret koivut, kuten perinne on. Sauna on kuumana niin kauan kuin tarvitaan ja vihta kuuluu asiaan sekin.
Yhdestä ei tingitä: lippu nousee kello 18. Marianne Ålenius kertoo saaneensa lipun rippilahjaksi. Se ei liene yleisin rippilahja, mutta sittemmin sillä on ollut käyttöä säännöllisesti.
Vaan palataanpa saunaan: löylymittarin viisari näyttää kahdeksaakymppiä.
–Olisiko kohta uimisen aika, heittää Meeri.
Olisi. Ei kun rantaan ja jokeen.
Roiskis!
Koko juttu 19.6. painetussa ja digilehdessä!
