Skip to main content

Särkisalossa närästää eskarin karkaaminen taksimatkan päähän

Särkisalossa harmistuttiin siitä, että esiopetus järjestetään Perniössä, jos oman pitäjän lapsista ei synny riittävän isoa ryhmää.  Mia Laitisen tytär Ada kuuluu tuleviin taksimatkustajiin.Kohta kuusivuotias Ada Laitinen istui maanantaina iltapäivällä kotonaan Särkisalossa pöydän ääressä ja piirteli hyvätuulisena päiväkotipäivän jälkeen. 
Vieressä istunut äiti Mia Laitinen ei ollut yhtä hyvällä päällä: tieto esiopetuksen siirtymisestä ensi syksystä lähtien Perniöön vetää  monessa Särkisalon perheessä mielen nyreäksi.
–Kyllä se sieppaa. Lapsilähtöisyys tuntuu unohtuneen eikä muutosta voi oikein kustannuksillakaan perustella, Laitinen sanoo. 

Särkisalossa ei järjestetä ensi syksynä omaa esikoulua, vaan eskarilaiset kuljetetaan Lampolan päiväkotiin Perniöön. Syynä on ilmoittautuneiden pieni määrä.  Vähimmäisoppilasmäärä on seitsemän, ja Särkisalossa ilmoittautuneita oli kolme.
–Seitsemän lapsen ryhmä toimii vertaisryhmänä, mutta sen alle oleva ryhmä ei, sanoo varhaiskasvatuspäällikkö Anna Karlsson. 

Esiopetusryhmien vähimmäis- ja enimmäisoppilasmäärät on päättänyt opetuslautakunta. Karlsson sanoo, että jos Särkisalon esiopetusikäisten määrä nousee yli seitsemään, toiminta voitaisiin jälleen siellä järjestää, mikäli lautakunta ei muuta minimikokoa.

Muutos tarkoittaa sitä, että ensi syksystä lähtien Ada jatkaa päiväkodin pihasta taksilla Perniöön Lampolan päiväkotiin esiopetusta saamaan ja palaa iltapäivällä taksilla samaan paikkaan. 
–Täällä kuitenkin olisi kaikki  valmiina, on henkilökunta ja tilat, Mia Laitinen toteaa. 
Lisäksi surettaa se, että koululla ja päiväkodilla on paljon yhteistä tekemistä, josta Perniössä esikoulua käyvät jäävät nyt paitsi. Perusharmi on, että päiväkoti löytyy omalta kylältä ja koulu samoin, mutta yksi vuosi menee muualla. 

Jaa artikkeli: