Skip to main content

Särkisalon seimiasetelmassa näkyy paikallinen siveltimenjälki

 

 

Mirja Meriluoto maalasi tallissa vastasyntynyttä katselevat hahmot.

Joulun alla monessa kirkossa on esillä seimiasetelma; vastasyntynyt Jeesus kapaloituna, vanhemmat Joosef ja Maria, ehkä tallin eläimiä, paimenia tai tietäjiäkin.

Niin Särkisalossakin.  Tarina on ikiaikainen, mutta hahmot uusia ja paikallinen kädenjälki näkyy kirkossa vahvasti.
Seurakunnan alueneuvostossa istuva Mirja Meriluoto kertoo, että jo syksyllä ajatus alkoi kulkea siihen suuntaan, että joulupolut ja -näytelmät on ainakin hetkeksi nähty.

Meriluodolla ja niin ikään alueneuvostoon kuuluvalla Salla Taitosella välähti lähes samanaikaisesti: kirkko täyttyy useampaan otteeseen joulua kohti mentäessä ja sinne voisi olla paikallaan rakentaa elävöitystä.

Näin myös tapahtui ja lopputulos on nyt nähtävänä alttarin edessä: hahmot maalasi valmiiksi pitkään taidemaalausta harrastanut Meriluoto ja muodot sahasi vanerista hänen miehensä Tapio.   Taitonen ja seurakunnan lastenohjaaja Eija Korpi tekivät kuvien esimaalauksen.  Seurakunta tarjosi sekä vanerit että maalit.

 

Koko juttu 9.12. lehdessä!

 

Jaa artikkeli: