Varsinainen keskustelunherättäjä oli, kuten odotettuakin, tiistainen Salon valtuustoseminaari.
Virkamiestyönä laadittu palveluverkkoselvitys pitää sisällään esityksen siitä, miten kaupungin eri alueita ja toimintoja kehitetään – ja missä taas paukut jätetään vähemmälle.
Selvitys on varmasti omiaan synnyttämään ärräpäitä ainakin niissä taajamissa, joissa koetaan jotain hävittävän. Esityksestä on jonkin matkaa päätöksiin ja päättäjille jää tässä tuhannen taalan paikka käyttää valtaansa.
Kouluverkon supistukset Perniön alueella ovat aivan varmasti yksi asia, mistä vääntöä käydään niin lautakunnassa, yleisötilaisuuksissa kuin lopulta valtuustossakin. Niin Nurkkilassa kuin Mussaarellakin ollaan varmasti käärmeissään lähipalvelujen katoamisesta.
Oman huomionsa vaatii Perniön lukio. Sen erikoistumisesta on puhuttu, mutta jos tavoitteena on vain saada talous tasapainoon, tämä naula ei vedä. Erityislukion status on haettavissa, vaikka lisärahoitusta se ei koululle tuokaan. Paljonko vaakakupissa painaisivat erikoislukion mukanaan tuomat imagolliset plussapuolet, paljonko sen voisi olettaa kääntävän oppilasvirtoja Salon keskustasta etelään. Entä mikä on se oma, erikoinen ala jolle erikoistua.
Tiistain seminaarista jäi paljon muutakin pöyhittävää. Kaupunkisuunnittelupäällikön ajatus siitä, että asutus olisi ohjattava palvelukeskusten tuntumaan, on yhdeltä kannalta katsoen hyvä: asutuksen myötä palvelujen voi ajatella saavan käyttäjiä.
Toinen puoli asiassa on se, että Salon reuna-alueet ovat kiistatta maaseutua jonne haja-asutus kuuluu kuin itsestään. Sinne haluavat eivät perääkään kunnallistekniikkaa tai palveluja ihan ovelleen. Mahdollisuutta muuttaa tyystin luonnonrauhaan ei pidä tehdä mahdottomaksi. Vapaa-ajanasuntojen muuttamisen vakinaisiksi asumuksiksi ei pidä tapahtua aivan miten sattuu, mutta se on osa ulkoa tulevaa väkimäärän kasvua, jota Salossakin aivan varmasti tarvitaan.
