Skip to main content

Salon neljä pientä yrittäjäyhdistystä aikoo lyödä hynttyyt yhteen

 

Riikka Laakio on toiminut Perniön-Särkisalon yrittäjien puheenjohtajana keväästä 2020 alkaen.

Neljä Salossa toimivaa pientä yrittäjäyhdistystä kaavailee yhdistymistä.

Jos suunnitelmista tulee totta, Saloon syntyy uusi Salon alueen yrittäjät ry, jonka muodostavat Perniön-Särkisalon, Halikon, Kiikala-Suomusjärvi-Kiskon sekä Kuusjoki-Muurla-Perttelin yrittäjäyhdistykset.   Näin ollen Salossa olisi jatkossa kaksi yrittäjäyhdistystä; Salon yrittäjät ry jatkaisi toimintaansa edelleen kaupungin toisena yrittäjäyhdistyksenä.

Perniö-Särkisalon yhdistyksen puheenjohtaja Riikka Laakio sanoo, että asiasta on puhuttu neljän pienen yhdistyksen tapaamisissa jo pitkään.

–Edunvalvonta on se ykkösasia ja meillä pienillä se ei oikein toteudu.  Kaupungin suuntaan pitäisi olla hyvä keskusteluyhteys, mutta parhaillaan olemme kovin hajallaan.

Laakio sanoo, että maaseudun yrityksillä on ajettavanaan erilaisia asioita kuin kaupungissa.

–Sitä pitää tuoda esille, että maaseudullakin on yritystoimintaa, mutta täällä pitää olla myös esimerkiksi kunnon nettiyhteydet ja tiestö.

Laakio ottaa esimerkin:  Salo on suomen kurpitsa- ja kurkkupääkaupunki ja molempia viljellään keskustan ulkopuolella.

–Se kertoo, että täälläkin on elinvoimaa.

Perniön-Särkisalon yrittäjäyhdistyksessä on parhaillaan runsaat 80 jäsentä ja yhteensä puheenaolevissa yhdistyksissä on noin 360 jäsenyritystä.

–Perniön-Särkisalon yhdistyksen nimi kertoo siitä, että yhdistymisiä on tehty ennenkin, Riikka Laakio muistuttaa.

Edunvalvonta on yrittäjäyhdistyksen toimintaa kaupungin ja muiden viranomaisten suuntaan, yrittäjille tai paikkakunnan asukkaille yhdistys on voinut näyttäytyä esimerkiksi erilaisten tapahtumien järjestäjänä.  Riikka Laakio sanoo, että jäsentoimintaa kuten virkistystapahtumia on tiedossa jatkossakin.

Uuden yhdistyksen hallitukseen tulee edustus joka yhdistyksestä, mutta puheenjohtajan pestiin ei halukkaita ollut. Näin ollen puheenjohtaja kutsutaan ulkopuolelta ja tehtävään on pyydetty Stina Siikosta, joka toimii parhaillaan Varsinais-Suomen yrittäjien varapuheenjohtajana.  Teijolla asuva Siikonen jätti viime syksynä paikkansa Salon yrittäjät ry:n hallituksessa.

Asiaa on valmisteltu ja yrittäjäyhdistykset tulivat sen kanssa julkisuuteen perjantaina.  Varsinaiset päätökset ovat vasta edessä ja Laakio muistuttaa, että jokin yhdistyksistä voi vielä peruakin mukaan lähtönsä.

–Jos sellaista aktiivisuutta löytyy, että halutaankin pitää oma yhdistys itsenäisenä,  go for it.

Vaikka joku jäisi joukosta pois, muut yhdistykset voisivat edelleen jatkaa yhdistymishanketta.

Jaa artikkeli: