Skip to main content

Salon apulaiskaupunginjohtaja haetaan nykyisten johtajien joukosta

Salon organisaatiouudistuksen tekoa jatketaan tiistaina.
Kaupunginvaltuusto päätti maanantaina uudistuksen ensimmäisestä vaiheesta. Siinä lakkautettiin nykyisiä johtotehtäviä, joiden tilalle perustetaan yksi apulaiskaupunginjohtajan ja viisi palvelupäällikön virkaa. Tarkoituksena on luopua nykyisistä toimialoista ja yhdistää nykyiset sosiaali- ja terveystoimi sekä opetustoimi yhdeksi hyvinvointialaksi.

Tiistaina asiaan paneutuu kaupunginhallitus, jonka on määrä nimetä ehdokkaansa apulaiskaupunginjohtakaksi sekä nimetä palvelupäälliköt.  
Kaupunginjohtaja Antti Rantakokon esitys on, että apulaiskaupunginjohtajaksi ovat ehdolla teknisen toimen toimialajohtaja Mika Mannervesi, sivistystoimen Petri Moilanen, sosiaali- ja terveystoimen Kai Saarimaa, kehitysjohtaja Hannu Salminen, talousjohtaja Seppo Juntti sekä hallintojohtajana työskentelevä Irma Nieminen.

Samasta joukosta, josta voidaan valita apulaiskaupunginjohtaja, voidaan valita joku myös palvelupäälliköksi. Näin esimerkiksi lasten ja nuorten palveluiden päällikön virkaan voi tulla valituksi opetustoimen Petri Moilanen tai nykyisistä sivistystoimen opetuspäälliköistä Pia Setälä, Johanna Siekkinen tai Tommi Tuominen.

Palvelupäälliköiden tehtäviin on ehdolla nykyisestä organisaatiosta henkilöstöpäälliköksi nykyisinkin samannimistä virkaa hoitava Christina Söderlund. Kaupunkikehityspäällikön tehtävään ovat ehdolla teknisestä toimesta Harri Elomaa, Jarmo Heimo, Anu Sorvari-Happonen, Ari Vainio ja Petri Virtanen.

Apulaiskaupunginjohtajan valitsee lokakuussa valtusto.

Jaa artikkeli: