Skip to main content

Salo jäi miljoonan miinukselle

Salon kaupungin viime vuoden tulos on ennakoitua parempi. Tilinpäätöksen mukaan tilikauden tulos jää vajaan miljoona euroa miinukselle.  

Kaupunginjohtaja Antti Rantakokko pitää tulosta olosuhteisiin nähden hyvänä, vaikka talous ei vielä tasapainossa olekaan.
Kaupunginhallitus käsitteli asiaa tiistaina.

Talousarvio eli vuoden mittaan jonkun verran. Maaliskuussa tehtiin päätös kahden prosentin kuristamisesta ulkoisista toimintamenoista. Toukokuussa rukattiin verotuloarviota alaspäin 203 miljoonasta eurosta 196 miljoonaan. Valtio tuli vastaan nostamalla yhteisöveron jako-osuutta. Tämän ja Kela-maksun muutoksen vaikutus Salolle oli noin 15 miljoonan euron lisäys tulopuolelle. 

Verotuloja kertyi lopulta vajaat 199 miljoonaa eli reilut kuusi miljoonaa edellisvuotta enemmän.  
Vuosikatetta kertyi 15,6 miljoonaa euroa eli 4,4 miljoonaa euroa budjetoitua enemmän.  Suunnitelman mukaisiin 17 miljoonan euron poistoihin vuosikate ei riittänyt, vaan lopulta tilikauden tulos jää miljoonan pakkaselle.

Valopilkkuna viime vuonna oli lainanoton pysyminen kurissa; nettolainanotto oli vain 4,2 miljoonaa euroa.
Salo paitsi otti varovasti lainaa, myös investoi verkkaisesti: investointien nettokulut olivat 19,8 miljoonaa eli viisi miljoonaa alle talousarvion.

Jaa artikkeli: