Skip to main content

Särkisalolaiset valaisimet messuille Milanoon

Italian Milanossa tehdään ensi viikolla selväksi, mitkä ovat kalustamisen ja sisustamisen virtaukset Euroopassa.   Tuukka Halonen kertoo, että Pilke-valaisimesta mietitään edelleen uusia versioita kuten jalkalamppua.

Milanon kansainvälisille kalustemessuilla käy yli 300 000 vierasta ja tapahtuma täyttää käytännössä koko kaupungin.

Yhden messuosaston tähdet ovat särkisalolaista tekoa.    Muotoilija Tuukka Halosen suunnittelemat ja puuseppä Jussi Mattilan toteuttamat  Pilke-valaisimet lähtevät messuille kolmen eri koon versioina.

Messuilla tuotteisiin tutustuvat sisustustoimittajat eri maista, samoin esimerkiksi kauppaketjujen ostajat ja tietysti tavalliset kodinsisustajat.

Milanoon parivaljakko lähtee ennen muuta myymään valaisinta, ei niinkään muotoilu- tai puusepänpalveluja.
–    Tuotteella siellä pitää erottua, sanoo Mattila.
Vuoden aikana Pilkettä on myyty kolmisensataa kappaletta, suurin osa Saksaan ja Ruotsiin.

Viikon messukeikka on samalla opintomatka.
– Viikon aikana näkee hyvin, mitä maailmalla nyt tehdään, sanoo Halonen.
Pilke-valaisin ei vielä ole loppuun kehitelty esine, mietinnässä ovat muun muassa jalka- ja seinävalaisin samalla tyylillä. Lisäksi uusia  väri- ja viilutusvaihtoehtoja on kehittelyssä. 

Ongelmaksi tulee jollain aikataululla tilan puute.
– Kokoonpano ja varastointi tarvitsevat tilaa, olisi hyvä että Förby saadaan pidettyä protopajana, miettii Halonen.
Vanhassa koulussa toimiva verstas on melko täynnä, vaikka Milanoon lähtevät valaisimet olivat jo alkuviikosta lähetetty Italiaan.  Halonen ja Mattila lähtevät messuosastoaan rakentamaan tänään torstaina.

Jaa artikkeli: