Skip to main content

Sähköinen kouluunilmoittautuminen saanut hyvän vastaanoton

Vielä muutama vuosi sitten tulevat ekaluokkalaiset tekivät aina talvella pienen reissun tulevalle koululleen. Kouluun ilmoittautuminen oli rituaali, jota odotettiin innolla monessakin perheessä. Toista on nyt. Jo kolmatta vuotta ilmoittautuminen edellyttää vain huoltajien allekirjoittamia papereita. Tänä vuonna uutta on sähköinen ilmoittautuminen.

– Helpointahan se ilmoittautuminen on sähköisesti tehdä. Kouluun tutustuminen on sitten erikseen, huomauttaa Saurun koulun rehtori Anssi Örling.

Kouluille tieto tulevista oppilaista tulee nyt jonkun verran myöhemmin, koska tieto menee ensin kaupungin opetustoimeen.

– Meillä ilmoittautuminen taitaa olla jo kunnossa. Emäntä pisti lapun postiin. Itsekin luin kirjeen läpi. Helpompi se on näin tehdä kuin että itse menisi paikalle, tuumii syksyllä kouluun menevän Tuuli Sampisen isä Janne Sampinen.

Jaa artikkeli: