Skip to main content

Sade kiersi Mathildedalin

Tatu Pölönen saapui Mathildedaliin veneellä Aapon, Aadan ja Artun kanssa.

Kerrankin sääennusteen hutiin meneminen oli hyvästä: lauantaille oli luvattu Mathildedaliinkin epävakaista ja koleaakin säätä, mutta toisin kävi.  Hiukan harmaa aamu kääntyi paikoin suorastaan lämpimäksi päiväksi ja pari välivuotta pakosta pitänyttä Marina@Ruukki-tapahtumaa vietettiin loisto-oloissa – niin, että vesitsekin paikalle kelpasi rantautua.
–Meillä taisi jo tuo venematka olla elämys, mietti Vartsalasta pesueineen saapunut Tatu Pölönen.

Muun venekunnan muodostivat kuusivuotias Aapo, kolmevuotias Aada ja yhdeksänvuotias Arttu.   Kolmikko teki selvää jätskeistä, kun ensin oli otettu tuntumaa kalasäilykkeisiin toisaalla rannassa.
–Eikö se niin mene, että ensin suolaista ja sitten jälkiruoka, veisteli Tatu Pölönen.

Vartsalan rannasta ajelee Mathildedaliin pyöreästi vartissa ja satama on vanhastaan tuttu.
–Tänään tulimme ihan vaan katsomaan tarjontaa, kertoi kippari.

Lieneekö syynä ollut sateen pelko, muu tapahtumatarjonta tai Suomen maajoukkueen ottelu, mutta ihan ruuhkaksi asti ei kävijöitä rannassa päivän aikana ollut.  Kojuilla sai esimerkiksi tehdä herkkuostoksia, jutella Perkkarin väen kanssa, tarkastaa sammuttimensa, hankkia linnunpöntön tai tehdä löytöjä Matildan Meriseuran tiskillä.

Kesästä on näillä näkymin tulossa vesillä monessa mielessä vilkas:  Meriseuran Pasi Pyysiäinen kertoi, että purjehduskursseja on kysytty erinomaisen vilkkaasti.

Perniönseudun Lehden lukijoille ennestään tuttu mies on Janne Rautio, joka jatkoi lauantaina elämäntehtäväänsä: villikalan puolesta puhumista.  Rautio vaihtoi Särkisalon maisemat saareen Airistolla ja jatkaa kalastusta: hän tekee yhteistyötä kalastaja Mika Elon kanssa ja tällöin päätuote on kuha.  Omia tuotteita kuten särkisäilykkeitä hän valmistaa niin ikään;  tavaraa menee useille jälleenmyyjille ja ravintoloihinkin.
–Valistustyötähän tämä on, Rautio miettii.

Alina Olander ja Valma Kujala pitävät Mathildedalissa Mathildan kesäkojua. Kaupan on on muun muassa kirjoja, vaatteita ja pelejä.
-On omaa tavaraa ja sukulaiset ja kaverit ovat antaneet myytävää, kertovat 14- ja 12-vuotiaat kauppiaat.

Jaa artikkeli: