Skip to main content

Sadassa asteessa sovittua

Tervepä terve.
Toimituksen lounaiskylpylän viikkolöylyt heitetään tässä seuraavaksi.
***
Saunassahan on erään näkemyksen tässä maassa monet kaupat tehty, yleensä vielä sitä paremmat mitä paremmin on toinen toisensa selät pesty.

Ilmiötä on kutsuttu maan tavaksikin.  Jonkun arvion mukaan moiselle  painettiin piste tai ainakin lopun avoimeksi jättävä kolmen pisteen jono, kun vaaliraha-asiassa jaettiin viime viikolla tuomioita.

Selät asiaan liittyvät joka tapauksessa, yleensä hyvien sopimusten jälkeen on näet ollut vuorossa toverillinen selkään taputtelu. 

No, osataan sitä edelleen.  Jotenkin huvitti tai oudoksutti katsoa, kun Suomen  elokuva-alan ykköspystit eli Jussit jaettiin pyhänä. Palkintogaalasta saattoi aavistella, kenen selkä on parhaiten jynssätty.

Vai mitä siitä pitäisi ajatella, että viime vuonna valmistui vajaat 40 elokuvaa mutta esimerkiksi parasta naisnäyttelijää palkittaessa oli ehdolla kolme elokuvaa mutta niissä vain kaksi näyttelijää eli sama ihminen ehdolla kahdesta roolista. Mitenkään ei tekisi mieli uskoa, että ne muut olivat sitä luokkaa ettei edes ehdolle palkinnosta ole asiaa.

Saunomispohjalta asiaa miettien on tietysti loogista, että aika monta Jussia nappasi  elokuva nimeltä Puhdistus.  
***
Selkä on joka tapauksessa kaupan tai rahan tekoon liittyvä ruumiinosa.
Oravannahoilla maksettiin asiat ennen muinoin ja samaan ollaan palaamassa.  Tiettävästi jokunenkin penni on kuulemma otettu työläisen selkänahasta.

Monet päätökset on tehty, jos ei selällään niin ainakin suurilla selillä.
Ruotsinlautan allasbaarissa nimittäin.
***
Yksi ilmeinen keskinäisen kehumisen porukka,  vapaamuurarit, ovat olleet viimeksi kuluneen viikon ajan tapetilla.

Tätä saneeraamiseen liittyvää ilmaisua saattaa hyvillä mielin käyttää, kun kyseessä kuitenkin on vuosisatoja sitten rakentajien  ay-porukasta nykyiseen muotoonsa kehkeytynyt sakki.

Sitähän on kovasti arvuuteltu, mitä miekkoset tapaamisissaan tekevät.

Kun tietää minkä nimisissä muodostelmissa rapparien hommaan kiinteästi kuuluvia tiiliskiviä säilötään, niin herkästi tulee veikattua että olisiko se päänumero letkajenkka sitten.
***
Heip.

aku.poutanen@pernionseudunlehti.fi

Jaa artikkeli: