Se on taas takana, jokavuotinen perinteeni, Ruisrock. Perinne ei tosin vuosissa laskettuna ole kovin pitkä, mutta tähänastiseen elinikääni suhteutettuna se on merkittävä. 
Maanantaina tunsin hienoista tyytyväisyyttä kun sain kuulua poliisin kehumaan joukkoon. Poliisin mukaan 71 000 ihmistä juhli rauhallisesti ja poliisitehtäviä oli tavallisen vilkkaan viikonlopun verran. Hyvä ihmiset, hyvä! Festivaalikansa oli kuulemma hyvällä mielellä, ja kyllähän sen huomasi. Yhtään totista yhteydenottoa en nähnyt. Näin toki kaksi itkevää tyttöä, nekin Jenni Vartiaisen keikalla ja luultavasti sydänsuruissaan. Hyvän mielen takana oli varmasti osaksi helteinen sää, mutta vaikutuksensa lienee myös onnistuneilla järjestelyillä.
Muutamien vuosien takaiset järjettömät ruuhkat pääportilla ja tukkoiset ja matelevat tiet pois Ruissalosta näyttäisivät olevan menneisyyttä.
Toimittajana pääsin kulkemaan alueelle vesibussilla, suoraan Turun keskustasta festivaalialueelle. Ystäväni ovat aiemmin olleet hieman närkästyneitä ja kateellisia moisesta etuudesta. Pakostakin siinä sitten on tunnettu hieman mielipahaa kun se valtava hiirijoukon näköinen jono marssii helteessä ja hiekassa kohti ruuhkautunutta sisäänpääsyä, vesibussilaisten nauttiessa viilentävästä merituulesta.
Tänä vuonna ei kuitenkaan ollut havaittavissa yhtään katkeruutta. Joka päivä kysyin käveleviltä ja pyöräileviltä ihmisiltä, että miten matka alueelle sujui ja pääsikö illalla hyvin pois. Aina vastaus oli ”tosi hyvin”. Ensimmäisen päivän jälkeen ajattelin, että ystäväni ovat osuneet vain hyvään kohtaan ja välttyneet ruuhkilta, mutta että joka päivä? Kukaan ei valittanut vessajonoistakaan, eikä bajamajojen epäsiisteydestä.
Olen kuullut joidenkin ajattelevan rockfestareita lähinnä rymyämisenä, järjettömänä ryyppäämisenä ja paikkojen tuhoamisena. Siis joidenkin, jotka eivät itse festareilla käy. Aina niitä poikkeuksia mukaan mahtuu, mutta harvemmin sitä enää törmää mihinkään täysin päättömään menoon, ainakaan Ruisrockissa.
Useat festivaalit panostavat jatkuvasti ekologisempaan toimintaan. Festivaaleilla kierrätetään ja ruokapaikoista saa biohajoavia haarukoita. Ei se nyt suoranaiselta ympäristön tuhoamiselta vaikuta, vaikka ei se vielä maailmaa pelasta. 
Ruisrockissa oli tänä vuonna erikoisuutena myös Hans Välimäen gourmet-hampurilaiskioski ja samppanjabaari. Hyvästi iänikuiset ylihinnoitellut makkaraperunat ja väljähtynyt olut, tervetuloa hienostuneet festivaalieväät!
Jos haastattelemani yli 70-vuotiaat ihastuttavat festivaalin ensikertalaiset olivat vaikuttuneita tapahtumasta ja ihmisten (etenkin nuorten) kohteliaisuudesta, ei voida olla kovin epäilyttävällä polulla. Ollaan menossa jatkuvasti sivistyneempään suuntaan tiedostavampien festivaalikävijöiden kanssa. Rockfestarin ei tarvitse olla kurassa lillumista makkaraperunat rinnuksilla.
annamari.merta@pernionseudunlehti.fi
