Skip to main content

Riskiarvion tekijä yrittää miettiä asiat pahimman kautta

Mika Korkki tekee pääosin etätöitä kotonaan Perniön asemalla; viime perjantaina oli vuorossa toimistopäivä Valtion virastotalossa.

Turun Itsenäisyydenaukiolla sijaitsevan valtion virastotalon yläaulaan tulee toukokuussa luonnonvaloa sieltä täältä, mutta talvella ei juurikaan.
–Kyllä aamukahdeksalta tammikuussa ainakin meikäläinen sai mennä otsalamppu päässä, kun sähköä ei ollut, myöntää Mika Korkki nauraen.

Sähkökatkos oli suunniteltu juttu ja sen tarkoituksena oli selvittää, miten työt talossa jatkuvat ja talo toimii, vaikka virta olisi poikki.   Korkki toteaa, että varautumissuunnitelma on vain paperi, valmiiksi se muuttuu vasta, kun se on harjoiteltu.

Perniöläinen Mika Korkki katselee maakunnan turvallisuusasioita omanlaiseltaan aitiopaikalta.  Hän toimii Varsinais-Suomen Ely-keskuksen valmiuspäällikkönä.

Ely-keskus puolestaan on yksi niistä viranomaisista, jotka ovat olleet mukana valmistelemassa alueellista riskiarviota.  Mukana ovat lisäksi olleet muun muassa hyvinvointialue, poliisi ja pelastuslaitos.   Asiakirjassa käydään läpi monenlaisia skenaarioita. Eteläistä Saloa voisi koskea esimerkiksi raideliikenneonnettomuus tai alkutuotannon häiriö, jolla olisi suoraa vaikutusta huoltovarmuuteen.
–Varautuminen on omanlaistaan mielikuvitusleikkiä. Mietitään, mitä voisi sattua ja sitten sattuu jotain, mikä ei ole käynyt vielä mielessäkään, Korkki kärjistää.

Koko juttu 11.5. painetussa ja digilehdessä!

Jaa artikkeli: