Skip to main content

Ravintoloissa tulee kiire

Hallitus julkisti eilen iltapäivällä linjauksensa siitä, mitkä ovat pelisäännöt ravintoloissa kesäkuun alusta lähtien, kun ravitsemusliikkeet jälleen saavat avata ovensa.

Nyt tulevasta on jo käsitys: hallitus esittää väliaikaista sääntelyä, jonka nojalla esimerkiksi tilojen puhtaudesta säädetään erityiset velvoitteet, samoin asiakasmäärää ja tiloissa liikkumista suitsitaan. Kalustuksen sijoittelussa ja toiminnassa pitää ottaa huomioon se, että viruksen leviämiselle ei altistuta ja lisäksi aukioloaikoja on tarkoituksena rajata.

Ehkä joku kokee nostalgiankin tunteen; siitä ei ole sittenkään kovin kauaa, kun ravintolassa piti pysyä ilta omassa pöydässä ja ilta päättyi valomerkkiin jo ennen pikkutunteja. Muuten asiassa ei ole varsinaista huumorin aihetta.

Viimeisten tuntien leikkaamisen merkitystä on perusteltu ruuhkien vähentämisellä; moni maallikko pyörittänee päätään selitykselle. Sitä vastoin asiakkaiden välisten suorien kontaktien vähentäminen on jatkoa sille, mistä koko kevään ajan on puhuttu.

Nähtäväksi jää, halutaanko esimerkiksi terassipaikkojen määrää kasvattaa niissä ravintoloissa, joissa puitteet sen sallivat.
Yhtä kaikki edessä ovat edelleen alalle vaikeat ajat; rajoitukset eivät voi olla vaikuttamatta myyntiin edelleen.

Ala on myös saanut odottaa tietoa tulevasta varsin pitkään; miten käy esimerkiksi rekrytointien, hankintojen, muiden käytännön asioiden, kun kesäkuu on kohta ovella.

Vastuuta itsesääntelystä jää edelleen toimijoille itselleen, joskin olettaa voi, että menetetyn kevään jälkeen halua toimia oikein on varmasti. Niin ikään vastuuta jää tietysti asiakkaille; oireisen on edelleen pysyttävä kotona, vaikka menojalkaa jo vipattaisi. Ihan olennainen kysymys onkin, maltetaanko kotiin enää jäädä, kun maailma pikkuhiljaa aukeaa.

 

Jaa artikkeli: