Skip to main content

Rastikausi alkaa parin viikon päästä – jos koronatilanne sen sallii

Osmo Saari ja Risto Gustafsson ovat pitäneet suunnistustuntumaa yllä omatoimirasteilla.

Suunnistusseura Rasti-Perniön Osmo Saari ja Risto Gustafsson tutkivat karttaa metsärinteessä Perniön Pakapyölissä.
–Aika avoimeltahan tämä näyttää, Saari virkkoo.

Jos ja kun paikalle mietittäisiin suunnistusreittiä, pitäisi kartta ennen rasti-iltaa päivittää vastaamaan todellisuutta.  Esimerkiksi metsähakkuut muuttavat maisemaa.
–Päivän, parin työ siinä aina on, Gustafsson miettii.

Jos kaikki menee kuten elokuvissa, tätäkin työtä päästään kohta tekemään.  Koronapandemia söi maanantairastikauden alkupäästä monta suunnistusiltaa, mutta nyt kausi on alkamassa.
–Tämän hetken tieto on, että kesäkuun 21. päivänä alkaa kausi, sanoo Gustafsson.

Parin viikon päästä avauksesta juostaan nimenomaan Pakapyölissä ja Perniön maastoihin tullaan vielä uudemmankin kerran.

Ihan ilman suunnistamista eivät Rasti-Perniönkään ahkerat ole olleet;  omatoimirasteja on koluttu ja Saari toteaa, että kun päällä ei ole varsinaista kilpailun jännitystä, tulee reittivalinnoissa otettua ehkä enemmän riskejäkin.

 

Koko juttu 10.6.lehdessä.

Jaa artikkeli: