Skip to main content

Raskas liikenne tarvitsee tiensä

Salon kaupunginhallitus käsittelee maanantaina esitystä, jonka mukaan kaupunki voisi lainata valtiolle rahaa, jolla pitkään havitellun itäisen ohikulkutien rakennustyöt saataisiin alulle.
Esityksen takana on ajatus siitä, että normaalilla kaavalla, jossa suunnitelmia tehdään ja toteutusta odotetaan, tie odottaisi tekemistään jälleen vuosikaupalla.
Esitys toteutuessaan tarkoittaisi sitä, että kaupunki ottaisi lisää velkaa, jonka se siirtäisi eteenpäin tien rakentajille.  
Asiassa kaivataan kylmää harkintaa etenkin, mitä summiin tulee. Vaikka kaupungin piikkiin jäisivät vain korkokulut, sekin voi joillekin näinä säästöjen aikoina olla liikaa – etenkin, kun järin valoisia talousennusteita ei edelleenkään ole tehty.
Entä olisiko valtion tekeillä olevassa talousarviossa pelivaraa.  Budjettiriihi, missä lukuja on ollut tapana viilata, on tuloillaan. Riihessä pitäisi voida olla mahdollisuus ujuttaa ensi vuodelle valtion tehtäväksi myös muutama lounais-suomalainen hanke; tähän asti maan Varsinais-Suomi on jäänyt valtion infrahankkeissa lapsipuolen asemaan.    Kevyemmältä tuntuisi ratkaisu, jossa rahat eivät kulje näinkään kuormittavasti kaupungin käsien kautta. 
Ilolla voi tervehtiä hanketta sikäli, että se toisi seudun monille eri alojen ammattilaisille hyvän määrän työtä pariksi vuodeksi.
Edelleen harkittavaksi jää, onko tielle kaikki se tarve mikä on aiemmin arvioitu olevan.  Yksi merkittävä tekijä on se, miten satamissa tavara liikkuu, ja käykö esimerkiksi Hangosta liikenne jatkossa myös muualle kuin pääkaupunkiseudulle ja itärajalle päin.  Raskas liikenne lienee se, minkä tarpeisiin ohitustie ennen muuta tarvitaan, olkoonkin että henkilöautoilijaakin voi rassata nykyinen järjestely missä kantatieltä 52 moottoritielle päästäkseen saa ihailla Halikon maisemia turhankin paljon.

Jaa artikkeli: