Pyrystä enemmän riemua kuin riesaa

Mies ja nainen hiihtävät perintesellä tyylillä. Taustalla lumisia mäntyjä.

Melassuon latujen ei tarvinnut kauaa odottaa käyttäjiä: Seppo ja Kaarina Nummi katkaisivat parin vuoden hiihtotauon oman kylän lumilla. Perniön ladut saivat kiitosta ja Nummet muistuttivat, että Perniöön tullaan laduille kauempaakin.

Tiistain  ja keskiviikon lumipyrystä oli eteläisessä Salossa loppuviimeksi sittenkin enemmän iloa kuin varsinaista riesaa. Esimerkiksi hiihtäjille tuli joulu: latukone käynnistettiin Melassuolla jo aamuvarhain, ja iltapäivällä vapaan tyylin sivakoitsijat pääsivät lenkeille.
–En muista, koska viimeksi olisi saatu kaikki lenkit käyttöön. Viikonloppuna teimme tykkilumesta lenkin ja se oli vähän kuin turhaakin työtä, naurahti Hyrräpyörän yrittäjä Kimmo Flink.

Keskiviikkona perinteisenkin tyylin sivakointiin pääsi jo ottamaan tuntumaa.

Lunta satoi tiistain aikana kymmeniä senttejä; Ilmatieteen laitoksen Turun mittauspisteellä syvyys oli eilen 23 senttiä, Helsingissä 32 senttiä ja Kiikalassa 33. Perniönseudun Lehden toimituksen pihassa lunta oli 19 senttiä.

Perniön VPK selvisi verraten vähällä: päivän ajalta kirjattin kuusi kappaletta puun raivauksia.
Toiveena oli, että lämmityksen kanssa pysyy järki päässä, vaikka kireää pakkasta on ennustettukin.

Postin vinkkelistä pyrypäivä oli onneksi tiistai, jolloin jaetaan vain paketteja.
–Ihan yksittäisiä talouksia jäi käymättä, jos tie oli auraamaton, summasi ryhmävastaava Johanna Nummi keskiviikkoaamuna.

Jaa artikkeli: