Skip to main content

Puu päättää tuloksen

Matti Söderkultalahti esittelee ruukkujaan, joissa saavat näkyä myös oksanpaikat.  Pääasialliset materiaalit ovat tammi ja jalava. Työkalujen on oltava työn mukaiset. Matti Söderkultalahden työhuoneessa sorvin naapurina on samanlainen nostin jollaista autokorjaamoissa käytetään moottorien nostamiseen.  Ja samasta syystä. 
–Alussa kappaleella voi olla painoa sata kiloa ja lopussa kaksi kiloa.  Se on psyykkisesti ja fyysisesti kova koitos, kun sellaisen kanssa työskentelee, Söderkultalahti sanoo. 

Sivupöydällä on näytteitä lopputuloksesta: yhdestä kappaleesta sorvattuja ruukkuja, kaksi jalavaa ja kolme tammea. Söderkultalahti on puuseppämestari ja puuartesaani, pitkän linjan käsityöläinen ja sorvaamisen huippuosaaja joka tosin välttelee puhumista käsitöistä ja sorvaamisesta. Käsitöistä puhuminen kun vie suotta ajatukset pannulappukauppiaaseen torilla ja sorvaaminen sanana tuo ensiksi monen mieleen työväenopiston veistoluokan.

Matti Söderkultalahti miettii, että puu on lapsipuolen asemassa, jos esimerkiksi lasiin verrataan.  Toikan linnut, Wirkkalan lasit ja Aallon maljakko tiedetään, mutta puumuotoilijoiden nimiä kysyttäessä voikin tulla tenkkapoo.
–Puu on tavallaan arkinen materiaali ja siitä mielletään, että se nyt on se kynttilänjalka sitten.Pieniä valopilkkuja asian suhteen näkyy, mutta työtä puun arvostuksen kohentamisessa edelleenkin riittää, Söderkultalahti uskoo.

Söderkultalahti työskentelee parhaillaan Teijolla ja suunnitteilla on oma verstas kotikylä Mathildedaliin.
Aikanaan ammattikoulussa tie vei vähän pitkin hampain puupuolelle; onnekkaasti, voisi nyt sanoa.
–Siellä löytyi sorvaaminen ja opettajakin osasi näyttää tekniikoita. 
Armeijasta palattuaan Söderkultalahti osti ensimmäisen sorvinsa ja hankinta oudoksutti kaveripiiriä. 
–Pohjanmaalla piti kaikilla olla auto ja sitä sai kuulla, että et sä voi sorvia ostaa.

Tie vei Jurvaan puuartesaanikouluun ja Hämeen kautta lopulta Fiskariin ja puuseppä Kari Virtasen Nikariin .Kuluvan vuoden alusta Söderkultalahti on nauttinut Taiteen edistämiskeskuksen muotoilun apurahaa. Kyseessä on yksivuotinen apuraha. 
–Nyt on aikaa kehittää taitojaan siinä, mitä muut eivät tee. 
Materiaalin sijasta pitäisi ehkä sanoa, että puu on Söderkultalahden yhteistyökumppani. 
–Sehän on vuorovaikutteista tekemistä ja puu päättää, tekijä tiivistää.

Koko juttu painetussa lehdessä 21.2.

Jaa artikkeli: