Skip to main content

Tervepä terve. Toimituksen lounaisterminaalin viikkokuulutukset luetaan tässä seuraavaksi.
***
Kysymykseen siitä, mitä on ilmassa, on kaksi vastausta.   Vastauksista ensimmäinen on norovirus, ja toinen ei ole lomalento, ainakaan ilman viivästystä.  Näitähän nyt on sattunut.

Jälkipeliä on tullut varsinkin siitä kerrasta, jossa matkalaisia oli pidetty yö Samaran lentoasemalla,  kun koneen vika oli pakottanut laskeutumaan.   Aikalaiskertomusten mukaan ruoka oli ollut kehnoa ja kokemus kaikkiaan traumaattinen.

No, se on pakko myöntää  että pienten lasten kanssa yö kentällä voi olla työläs kokemus.
Ehkä reaktiot muuten kertovat siitä, että matkustaminen  on  kokenut inflaation.   Matka tästä Aasiaan koetaan niin arkiseksi, että  teknisen vian mahdollisuus ei käy mielessä.

Kyse taitaa olla samasta kuplassa elämisestä, joka liittyy esimerkiksi luonnonilmiöihin: suomalaisen mielestä vene ei voi syysmyrskyllä kaatua tai jos näin käy, niin korvausta on saatava.

Muuten tulee mieleen, että olisiko meteliä tullut vähemmän jos välikohtaus olisi sattunut eksoottisempien kohteiden välillä, sellaisten joihin pääseminen ylipäätään vaatii enemmän epämukavuuteen tai –varmuuteen varautumista.    
Kun ei puolen päivän lento ole sama asia kuin vartin bussimatka, niin ei siihen kannata yrittää suhtautua niin.
***
Täkäläisittäin kiinnostava asia on,  että lääkefirma Orion virittelee pakkauskeskusta Saloon.
Pakkaaminen onkin  rahantekoala jos joku.

Lauantaina  kohtauksen aiheutti tuote, jonka olemassaolosta en ollut tiennyt.  Mikrovalmis uuniperuna on sitä, miltä kuulostaakin:  kaksi Van goghia pakattuna kiinnisaumattuun muovipussiin.  Hintaa paketilla on reilu euro eli noin viitosen kilo.  Kate on irtotavaraan verraten näin kohdallaan eli pakkaaminen kannatti.

Ilmeisesti on jotenkin fiinimpää ottaa perunat mukaan valmiiksi pussitettuna, ei noukkia itse kahta mukulaa laarista pussiin ja painua vaa´an kautta ulos.  Kahden euron budjetilla liikkuva saisi  tietysti mukaansa täyden pussin. Vain kahta perunaa haluava voisi toki valita yhden ison, läntätä hintalapun suoraan sen kylkeen ja säästää pussinkin.

Arvelenpa vielä, että ekologisesti ajatteleva city-sinkku, joka mieluusti muovipussia välttelisi, on juuri se, jolle mikrovalmis on suunniteltu.

Pistää miettimään, mitä ne seuraavaksi keksivät. Valmiiksi napitetun paidan, valmiiksi halkaistun greipin tai lasiin särjetyn kananmunan.  Ainakaan valmiiksi korkattu olut ei liene hyvä bisnesidea.
***
Pakkasiakin on pidellyt.  Erinomainen konsti nopeaan lämmitykseen on kamiina.
Mutta siinä on ristiriitaa kerrakseen, että Turun puolessa suosituin niistä muka olisi Porin Matti ja Teppo.
***
Heip.
aku.poutanen
@pernionseudunlehti.fi

Jaa artikkeli: