Porin Prikaatin harjoitus näkyy ja kuuluu Perniössä ensi viikolla

Porin Prikaati harjoittelee Salossa ensi viikolla paikallispuolustusharjoituksessa.   Harjoitus alkaa taisteluammuntavaiheella Säkylässä ja jatkuu siitä Salossa, etenkin Perniön suunnalla.  Varsinaisesti harjoitus alkaa maanantaina, mutta joukkoja voi näkyä Perniössä jo viikonloppuna.
–Teijon ja Perniön välinen alueella on suurin osa harjoituksen henkilöstöstä, kertoo Lounais-Suomen aluetoimiston päällikkö, everstiluutnantti Petteri Iitti.
–Salo käsittää paljon muutakin kuin vain keskusta-alueen.

Noin 50 hengen varusmiesryhmä vaikuttaa Muurlassa ja harjoitus huipentuu viikon lopulla Kiikalan lentokentällä.  Lisäksi harjoituksia tehdään muuntoasemalla Salon eteläpuolella.

Fokuksessa on muun muassa paikallisten kohteiden suojaaminen, muiden joukkojen suojaaminen ja muiden viranomaisten tukeminen näiden tehtävissä.
–Keskeisiä tehtäviä ovat johtaminen, tiedonvaihto ja yhteistoiminta eri johtokeskusten välillä, toteaa iitti.

Jaa artikkeli: