Skip to main content

Pitkin maata valeltua

Tervepä terve. Toimituksen lounaiskaivoksen viikkomalmit louhitaan tässä seuraavaksi.
***
Nimittäin tiedättehän, mikä on päivän sana.  
Vastaus on suunnilleen sama kuin vaikkapa Fiskarissa jo satoja vuosia sitten,   nimittäin ruukki.

Asia alkoi valjeta eräänä päivänä, kun lueskelin Espoon rakennushankkeista.  Yksi alueista on nimeltään Ruukinlahti, vaikka ruukkiin kuuluvaa raudanvalmistusta tai valamista ei liene niillä tanhuvin harjoitettu.
Eipä sillä, että kunnallisessa päätöksenteossa oltaisiin asiasta tyystin osattomia, usein homma on lipsunut kannunvalannaksi.

Vaan asiaan.  Ruukkihan se on sana, joka on sotkettu nykyään vähän moneen.
Teijolta on hyvä lähteä asiassa liikkeelle.  Kolme kylää Perniön länsirannalla aikovat tulla tunnetuiksi nimenomaan ruukinkylinä.  Laskettelurinne siinä kahden kylän välissä oli muinoin nimeltään Ruukinrinne. Ruukin krouvi siellä rannassa on tosin nykyään ennemminkin fiini.  
Syömiseen liittyy myös  jotenkin täkäläisen makkaratehtaan Ruukin grillilenkki, eikä sillä ole tekemistä motoristien perinteisen kahdeksan ruukin kierroksen kanssa vaikka lenkistä siinäkin on kyse.   Pitkin läntistä Uuttamaata kiertävä motoristien kieppi sivuuttaa muuten ruukki-Golfin.  Lääninrajan tuntumassa on Koski, ruukinkylä sekin ja pienellä kirjoitettuna koski liittyy ruukkitoimintaan monella paikkakunnalla sekin.  

Hakusanalla ”ruukki” löytää hakukone Google pyöreästi kolme miljoonaa tulosta.  Ykköseksi kiilaa Ruukin terästehdas, toiseksi entinen Ruukin kunta.    
Ja historiallisia ruukkialueita on maa väärällään.  Selataanpa vaikka hakukoneen antia: Fiskars, Billnäs, Strömfors, Mustio, Antskog, Leineperi, Jyrkkäkoski, Möhkö ja niin edelleen, eikä tässä päästy vielä Ilomantsia kauemmas.
Kotisivujen perusteella Matildedalilla ei ole mitään häpeämistä, mitä tapahtumiin ja sivuihin tulee.  

Historiaa havisuttavaan matkailuun ja käsityöläisten käyttöön on moni ruukki valjastettu.  Sen verran kauas on tultu raudan teosta, että  perustellusti voidaan sanoa paikkojen olevan nykyään yhtä lailla rukinkyliä.
Ruukki on sanana ja nimenä moneen kelvanut, yksi omintakeisimmista vedoista on Tampereella toimiva sosiaalipsykiatrista kuntoutusta tarjoava kuntoutuskoti Ruukki.   

Eipä tuo tietysti kovin kaukana ole alkuperäisestä asiasta;  muinoin Ruukki tarjosi työn ja turvan ja elämänrytmin.  Tampereen Ruukki pyrkii kaiketi tarjoamaan turvan ja elämänrytmin.

Tietysti vain länsimurteissa osataan selittää lyhyesti ja tyhjentävästi, mitä ruukeissa sitten on tehty.
Täällähän on ruukattu kaikenlaista.
***
Heip.
aku.poutanen@pernionseudunlehti.fi

Jaa artikkeli: