Skip to main content

Pikkujätti-turnaus jää pelaamatta

Vielä viime keväänä Pikkujätti-turnauksessa kulutettiin Perniön liikuntahallin parkettia.

Nuorten koripalloilijoiden varma kevään merkki jää tänä vuonna väliin: Perniön Urheiljoiden jo 30 kertaa järjestämä Pikkujätti-turnaus perutaan koronapandemian vuoksi.
–Kokoontumisrajoitusten vuoksi meidän piti nyt tehdä päätös ja viheltää peli poikki.  Järjestelytyötä on tehty niin, että tapahtuma voitaisiin järjestää, mutta vaihtoehtoja ei ole, toteaa PeU:n koripallojaoston puheenjohtaja Pekka Leikkonen.

Konkari myöntää, että harmitus on kova.
–Harmittaa tietysti talousmielessä, millä turnauksen tuotto paikataan. Ja sitten harmittaa lasten ja nuorten ja tietysti aikuistenkin kannalta, kun tietää miten tärkeä tapahtuma tämä on ollut ja millaisia elämyksiä se on tarjonnut.

Turnauksen siirto ei ole vaihtoehto;  Leikkonen toteaa, että sarjapelit ajavat seuroille ohi, jos ja kun sarjat voidaan käynnistää.

Pikkujätti -turnaus on ollut seuralle merkittävä varainkeruun tapa.  Näkyvimmin esillä on miesten edustusjoukkue, mutta Leikkonen korostaa, että turnauksen tuotoilla on avitettu kaikkea koripallotoimintaa.

–Olemme saaneet pidettyä esimerkiksi harrastusmaksut hyvin pieninä.

Koko juttu 11.2. painetussa ja digilehdessä. 

Jaa artikkeli: