Skip to main content

Pikkujätti on tänä vuonna online

Pikkujätti-turnaus tuo Perniöön 34 juniorijoukkuetta, kertoo turnaussihteeri Eemil Peltola.Perniössä pelataan koripalloa koko liikuntahallin leveydeltä tulevana viikonloppuna.  

PeU:n järjestämä OP-Pikkujättiturnaus tuo Perniöön tänä vuonna 34 juniorijoukkuetta. Varsinainen uudistus liittyy tänä vuonna pelien tilastointiin ja tuloseurantaan, joka toteutetaan ensimmäistä kertaa sähköisenä. 
–Sen on muualla valmentajana ja pelaajana nähnyt, että se on ihan arkipäivää, sanoo turnaussihteerinä toimiva perniöläinen Eemil Peltola.
–Nyt näkee meillä Pikkujätissäkin, miten oma poika tai tyttö pelaa, jos ei itse pääse paikalle. 

Pohjana toimii torneopal-sivusto, jolle turnaustiedot kaikkiaan on päivitetty ja jossa pyörii myös tulospalvelu.  Sitä kautta tulevat myös otteluohjelmat, joihin asettaa omat reunaehtonsa se, että entisen lukion ja kirkonkylän koulun salit ovat poissa käytöstä. 
–Tässä hallissa on käytössä kolme kenttää ja yhteiskoulun sali siihen päälle, Peltola kertoo.

Peltola urakoi tänä keväänä talkooporukassa aiempaa isomman määrän tunteja. 
–Iso osa tässä on sitä, että välittää tietoa osallistujilta omalle seuralle.  Meillä on hieno talkooporukka jolle voi antaa jo etukäteen kiitokset, Peltola sanoo. 

Kaukaisimmat joukkueet tulevat tänä vuonna Kangasalta ja Raumalta ja myös pääkaupunkiseudulta on tulijoita. 
 –Se olisi hyvä muistaa, että täällä on se neljä, viisisataa turnausturistia liikkeellä viikonloppuna eli Melassuonmäki on aika täynnä porukkaa, kehottaa Peltola varovaisuuteen liikenteessä. 

Pelit alkavat lauantaina klo 9 ja valmista pitäisi olla sunnuntaina klo 19 mennessä. Aikataulut ja tulokset ovat osoitteessa https://pikkujatti.torneopal.fi/

Jaa artikkeli: