Skip to main content

Pienten kenttien hoito vielä lautakunnalle

Eteläisen Salon kolmen pienen urheilukentän hoidon osalta ei vielä ole sanottu viimeistä sanaa.

Salon vapaa-ajanlautakunta päätti viime kokouksessaan, että kaupunki ei jatkossa enää vastaa yksityiseksi katsomiensa Särkisalon, Teijon ja Kirjakkalan kenttien hoidosta.
Tekeillä on oikaisuvaatimus, jossa esitetään asian uutta käsittelyä. Ilman sitäkin kenttäasia tulee joka tapauksessa lautakunnan eteen vielä kerran.  Salon seuraparlamentti kirjelmöi asiasta lautakunnalle juuri ennen kokousta ja toivoi, että hoitosopimuksia jatkettaisiin.
–Asiaa ei ehditty valmistella kokoukseen, joten seuraparlamentin kirje ja särkisalolaisten kirje tulevat vielä lautakunnan käsiteltäväksi, toteaa vapaa-aikapalveluiden johtaja Hilpi Tanska.

Hän ei vielä halua enemmälti ennakoida, millainen päätösesitys asiassa tehdään.
–Näistä kentistä Teijolla ei ole sellaista säännöllistä käyttöä tai yhdistyskäyttöä, joten on vaikea uskoa, että sen osalta ainakaan tehtäisiin erilaista esitystä, Tanska toteaa.

Kentillä ollaan odottavalla kannalla.
–Olemme toiveikkaita, että asiassa tehtäisiin aiemmasta poikkeava päätös, toteaa Kirjakkalan Alun puheenjohtaja Lasse Kurppa.
Kirjakkalan kentällä kesä on säännöllisen käytön aikaa; kentällä pelataan muun muassa pesäpalloa ja pidetään yleisurheilukilpailuja.
–Suorittajia on kahdestakymmenestäviidestä kolmeenkymmeneen per kerta, ja olennaista on että tullaan liikkumaan. Suoritukset tulevat siinä sivussa, Kurppa tuumii.
 
Särkisalon Urheilijoiden puheenjohtaja Tiina Salminen peräänkuuluttaa alueiden tasa-arvoa.
–Ei voi mennä niin, että Petun saarella asuvan jalkapallokenttä on Perniössä, ja saisimmeko me sinne vuorojakaan.
Särkisalon kentällä palloillaan kesällä aktiivisesti ja seura teetti hankkeella kentälle remontin. Salminen toteaa, että satsauksen vastapainoksi seura odottaisi kaupungilta vastaantuloa.
–Vähän tulee se olo, että veroeuro ei ole sama keskustassa ja reuna-alueilla.

Jaa artikkeli: