Skip to main content

Pieni pärjää erikoistumalla

Perniöläisiä lihajalosteita on pistetty poskeen jo hyvinkin miehen ikä.
Perniön Lihalle tulee täyteen 80 vuotta ja nimi säilyy, vaikka toimipiste Salon keskustan tuntumassa nykyään onkin.
Yrityksen tarinassa on jotain valtavirrasta poikkeavaa.  Tämän tästä julkisessa keskustelussa ollaan huolissaan elintarviketuotannon keskittymisestä.  Suurten yritysten tuotteet koetaan joskus jopa bulkkitavaraksi, jonka paras puoli  on edullinen hinta. Tätä taustaa vasten edelleen hyvin pieni jalostamo on omintakeinen toimija.
Yrityksen syntyaikaan maailma ja tarpeet ovat olleet varsin erinäköisiä kuin nyt.    
Yrityksen perinteiset tuotteet ovat kysyttyjä. Vuosikymmenien ellei satojen vuosien aikana säilyneiden reseptien pitäminen edelleen tuotannossa on osaltaan kulttuuriperinnön vaalimista.
Toisaalta aikojen muuttuessa kilpailussa mukana pysyminen on edellyttänyt myös muutoksia.   Juhlavuotenaan yritys esittelee muun muassa lisäaineettoman tuoteperheen.  
Kaukaa ei taida olla haettu ajatus, jonka mukaan erikoistuminen on yksi keino jolla pienikin toimija pärjää muuten kovin kilpailluilla markkinoilla.
Sääntö saattaa päteä muillakin kuin elintarvikealalla.

Entä muut sillat

Sillat ovat olleet valtakunnallisesti puheenaiheena Turun Myllysillan notkahdettua vajaa viikko sitten.
Viikon aikana on mediassa esitetty arvio, jonka mukaan koko maassa olisi jopa yli 200 erittäin huonokuntoista ja yli 500 huonokuntoista siltaa. Luku perustuu Tiehallinnon tietoihin.   Liikenneviraston mukaan joidenkin siltojen kantavuutta voidaan joutua rajoittamaan ja siltoja jopa sulkemaan, ellei kunnostukseen löydy resursseja.
Sinänsä tässä ei ole mitään ihmeellistä.  Myllysilta on oman aikansa ennakkoluuloton rakennelma mutta myös yksinkertaisemmat sillat ovat ihmisen tekemiä rakennelmia joiden yksi ominaisuus on, että niitä on myös huollettava käyttöikänsä aikana.
Yksi kysymys on se, miksi tienpitorahoista puhuttaessa silloista ei juuri ole keskusteltu ainakaan tähän mennessä.  Onni onnettomuudessa on, että ongelmaan havahdutaan ennen kuin vanhuudenhaperot sillat ovat aiheuttaneet vahinkoja muulle omaisuudelle tai ihmisille.

Jaa artikkeli: