Muutama vuosi sitten muutimme tälle puolelle merta. Yksi ensimmäisistä tehtävistä asioista oli tilata sanomalehti postilaatikkoon. Olen tottunut, että postilaatikko ei odota minua tyhjänä: kohtaan sen, mitä minulle lähetetään, enkä tunne itseäni yksinäiseksi. En lähetä itselleni kortteja tai kirjeitä, kuin yksi lastenkirjan hahmo, vaan tilaan sanomalehtiä.
Valitsimme paikallislehden, että pysyy ajan tasalla siitä, mitä ympärillämme tapahtuu. Iso päivälehti olisi ollut liian iso: siihen mahtuu enemmän ja se ilmestyy useammin, mutta sinne laitetaan liian paljon sitä, mitä tapahtuu kaukana.
Olen kasvanut kotimaani median sisällä – tottunut tuttuihin. Postilaatikosta otettu uusi sanomalehti tuntui aluksi oudolta – oli sivuja, oli sanoja, oli kuvia, mutta jotain tärkeää puuttui. Sivut olivat täynnä tekstiä, mutta usein ne eivät koskettaneet, koska yhteen, nelisivuiseen sanomalehteen, piti mahtua useiden kuntien tarinat ja tiedot. Haettiin tasapainoa eri sidosryhmien välillä – jokaiselle jotakin – niin paljon kuin mahtui.
Ajan myötä sanomalehden saapumiseen ei liittynyt enää jännitystä, eikä sivun kääntäminen ollut miellyttävä löytömatka. Kun kerta toisensa jälkeen sanat ja kuvat, jotka eivät koskettaneet, tuijottivat minua takaisin, olin valmis sanomaan ei – mutta päätöstä viivästytti tieto, että joutuisin kohtaamaan tyhjän postilaatikon.
Muutimme muutama kuukausi sitten asuinpaikkaamme ja valitsimme uuden lehden postilaatikkoon. Ihan kuin olisin tullut kotiin. Torstai on nyt odotettu päivä, sillä jo aikaisin aamulla postilaatikkoon laitetaan ihmisille tarkoitettu sanomalehti. Perniönseudun Lehti puhuu minulle ja koskettaa minua – koen, että tämä lehti on tarkoitettu minulle, koska asun täällä ja kuljen samoja polkuja ja sovin samojen rivien väliin.
Kaikki sanomalehdet on kirjoitettu jollekin. Mutta mitä kattavampi sanomalehden tulee olla, sitä näkyvämpiä siinä olevien tarinoiden ja kuvien tulee olla. Mutta se, mikä on kirjoitettu ja maalattu sanoilla suureksi, ei aina tarkoita arvoa, sydämen koskettamista sydämellä.
Tällaisen sanomalehden avulla huoneeseen tulevat ne tärkeät ja kuuluisat ihmiset, joista puhutaan kaikkialla.
Tarinat ihmisistä, jotka elävät elämänsä jatkuvassa valokeilassa, eivät tarkoita, että tuntisimme ja tietäisimme niitä ihmisiä todella. Ja jos he eivät tarvitse sitä huomiota, joka myy, he eivät halua, että heitä katsotaan ja heistä puhutaan.
Kun olemme selanneet kiiltävän paperimaailman läpi, astumme ulos ovistamme ja tapaamme heidät, jotka todella asuvat vieressämme.
Tapaamme, koska olemme osa tätä maailmaa, jota voi koskettaa kädellä ja nähdä omin silmin. Perniönseudun Lehti jakaa tarinoita täynnä aitoa arkea. Joka torstai ilmestyvä sanomalehti kirjoittaa seudun ihmisten elämästä ja olemisesta sellaisena, kuin se on ja tapahtuu. Ihmisiä arvostetaan sellaisena kuin he ovat. Tästä syystä olen onnellinen ja kiitollinen, että olen löytänyt postilaatikosta maailman, joka on paljon arvokkampi ja isompi, kuin se suuri, joka jää kodin rajojen ulkopuolelle.
Marianne Umborg
