
Paikalle lähetettiin neljä pelastuslaitoksen yksikköä. Kuvituskuva.
Perniöntien ja Lehmijärventien risteyksessä tapahtui lauantaina risteyskolari hieman ennen viittä iltapäivällä.
Kolarissa oli osallisena kaksi henkilöautoa, joissa molemmissa oli kyydissä kolme henkilöä. Matkustajat kuljetettiin onnettomuuspaikalta sairaalaan tarkistettavaksi.
Paikalle lähetettiin neljä pelastuslaitoksen yksikköä. Tapahtumasta aiheutui hetkellisesti haittaa myös muulle liikenteelle, kun liikenne ohjattiin kulkemaan toista kaistaa pitkin raivaustöiden ajan.







